Pata kattilaa soimaa

Eräänä päivänä olin menossa aloittamaan työpäivääni Helsingin keskustaan ja odottelin varikon pysäkillä bussia. Paikalle kaarsi varikon pihalta bussi, jota oltiin vaihtamassa linjalla olevan, rikkoutuneen, mutta vielä omin voimin kulkevan auton tilalle. Korjaamon mies vahvisti, että ehjä vehje oli menossa sinne minne minäkin, ja astuin sisään.

Lue loppuun
Mainokset
Kategoria(t): Työnteko | Avainsanat: | Kommentoi

Bussibongausviikko

Kuluneella viikolla olen ollut bussien bongausta harrastamassa. Haaviin on jäänyt kolme saalista.

Lue loppuun
Kategoria(t): Joukkoliikenneharrastus | Avainsanat: | Kommentoi

Vyöhykkeiden ensitunnelmat

HSL vaihtoi kuntarajoihin perustuneen tariffin vyöhykemalliseksi 27.4.2019 klo 4.30.

Lue loppuun
Kategoria(t): Työnteko | Avainsanat: , | Kommentoi

Mercedes-Benz Ecitaro koekäytössä

Linjalla 23 oli koekäytössä Mercedes-Benz Ecitaro -sähkölinja-auto puolisen päivää. Kävin matkustamassa kierroksen sen kyydissä.

Lue loppuun
Kategoria(t): Työnteko | Avainsanat: , , | Yksi kommentti

HSL-koulutuksessa

HSL kouluttaa linja-autonkuljettajia noin kahden vuoden välein yhden päivän verran. Osallistuin koulutukseen äskettäin.

Koulutuspäivien sisältöön pyritään saamaan vaihtelua, ettei kahden vuoden välein käydä samoja asioita läpi. Aiemmin on ollut muutamia erilaisia kurssipäiviä, joita jokaisen liikennöitsijän kuljettajat käyvät läpi vuorotellen, mutta nyt on palattu helpompaan järjestelmään, ja käytössä on vain yksi koulutusohjelma, joka käydään parin vuoden aikana läpi kaikkien kuljettajien kanssa, ja sen jälkeen vaihdetaan erilaiseen oppimateriaaliin.

Kaikissa HSL:n koulutuksissa lähtökohtana on tietenkin asiakaspalvelunäkökulma. Aiempina kertoina siihen on ollut liitettynä mm. aikataulunsuunnittelijoiden, lipuntarkastajien ja poliisien vierailuja, jotta saataisiin kuljettajien mieliin iskostumaan, että asioilla voi olla monta puolta, eikä ratin takaa näkyvä maailma ole ainut totuus. Tällä kerralla pitäydyttiin perusasioissa, ja jauhettiin erilaisia asiakaspalvelutilanteita.

Jauhaminen on tässä yhteydessä väärä sana. Koen mielenkiintoiseksi (lähinnä) kuunnella muiden kuljettajien mielipiteitä siitä, mikä olisi missäkin tilanteessa oikea toimintatapa. Pääsen näkemään oman kuplani ulkopuolelle, ja ehkä jopa muuttamaan omia mielipiteitäni ja tapojani.

Tällä kerralla osallistujamäärä oli pieni, vain kuusi henkilöä, joten olin itsekin äänessä jonkin verran. Tietenkin ne pakolliset ryhmätyötkin tehtiin. Olen bussibongareilta kuullut ja nähnyt, että on olemassa jokin tällainen Kahoot-peli, jota koulussa harrastetaan paljon. Nyt pääsin itsekin pelaamaan oikeasti pari peliä, ja kilpailutilanne toi mukavasti yhteishenkeä.

Ajankohtaisia asioita käytiin tietenkin läpi myös. Suurin edessä oleva muutos on vyöhykejärjestelmän käyttöönotto, ja sitä luonnollisesti sivuttiin nytkin, vaikka siitä kuljettajat ovatkin saaneet erillisen koulutuksen.

LIJ-järjestelmän harjoituslaitteiden matkustajien etälukijat olivat saaneet uudet softat, ja pääsin kokeilemaan vyöhykemallin mukaan toimivaa laitteistoa matkustajan näkökulmasta. Sehän minua jäi varsinaisen vyöhykekoulutuksen jälkeen vaivaamaan, että vain kuljettajan lipunmyyntilaite oli päivitetty uudenlaiseksi.

Sain vastauksia mieltäni askarruttaneisiin kysymyksiin. Esimerkiksi kaikki lippujärjestelmään liittyvät asiat tarkasti kertova Palvelu- ja myyntiohje on saanut uuden nimen ja muodon. Aika vähän siinä on suoranaisesti kuljettajiin liittyvää asiaa, mutta pidän silti tärkeänä tietää lipuista ja tariffista yleisemminkin.

Sokerina pohjalla tässä koulutuksessa oli keskustelua mm. siitä, miten Wilson-puoliautomaattivaihteistolla voi ajaa tasaisesti. Kouluttajana oli arvostamani henkilö, joka on toiminut eri liikennealan ammateissa pitkään, ja esitän tässä kiitokseni siihen suuntaan.

Kategoria(t): Työnteko | Avainsanat: | Kommentoi

Hämeentie

Pääsinhän minä yhtenä päivänä ajamaan Hämeentiellekin.

Autonani oli muistiinpanojeni mukaan ihan mukava ja kunnollinen Scania Citywide Suburban, tuttujen kesken Subi tai jopa Patonki.

Se oli taas niitä viikkoja, kun työpäiviä muuteltiin useaan otteeseen. Vielä illalla kahdeksan aikaan pirahti puhelin, ja lyhyt ison varikon päivä vaihtui pikkuvarikon ruuhkapäiväksi. Vielä on olemassa tällaisia perinteisiä työpäiviäkin, joissa ajetaan vain aamu- ja iltaruuhkan aikaan, ja keskellä päivää on monen tunnin tauko. Sellaiset hävisivät melko täydellisesti siinä vaiheessa, kun työehtosopimusta vaihdettiin, ja päivätauosta piti alkaa maksaa palkkaa.

Nyt ehdin hakea tauon aikana rahastusvälineistöni, joka oli työpäiviä venkslatessa jäänyt kyydistä väärälle varikolle.

Pikkuvarikolla minut iloisesti edelleen tunnistettiin. Sain hyvät neuvot siitä, millaiset toimintatavat siellä nykyään vallitsevat, ja melko samoilla periaatteillahan siellä mentiin kuin siihen aikaan, kun minut sieltä siirrettiin isolle varikolle. Minua rohkaistiin, että hyvin Hämeentiellä mahtuu ja pärjää, kun vain tuntee autonsa ulottumat.

Käytännössä se menikin juuri niin kuin kollegat lupasivat: Eiran ja Punavuoren ahtaissa paikoissa kertynyt kokemus auttoi viemään bussia betoniaitojen ja peilinkaapparitolppien välissä senttipelimeiningillä. Välillä piti hieman himmata vauhtia vastaantulijoiden leveämpien ajolinjojen vuoksi, mutta osumilta vältyttiin.

Linjatkin olivat muuttuneet sitten viime näkemän. 75 on siirretty moottoritielle ja 77 ajaa Tattarisuon kautta, minkä vuoksi Jakomäen linjasta on mennyt pikalinjatunnelma. Ovat ne kuitenkin entisajoista tasapuolistuneempi parivaljakko nykyisellään, mutta se pani hieman ihmetyttämään, miksei 77:lle ole lisätty pysäkkiä Jakomäen ostoskeskuksen kohdalle.

Pikkuvarikon työpäivä oli mukava poikkeus, mutta loppujen lopuksi ole sitä mieltä, että poikkeukseksi jääköön. Jos vielä joku päivä sähköjumistani pääsen, niin isolla varikolla on kuitenkin enemmän linjoja ajettavakseni.

Kategoria(t): Työnteko | Kommentoi

Suunta ylöspäin

Rahastuslaitteiden karttoihin on tehty huomattava päivitys, mutta poikkeustilanteiden varalta myös kuljettajan tietojen pitää olla ajan tasalla.

Rahastuslaitteen kartan päivitystä pyöriväksi on vaadittu melko äänekkäästi ainakin minun kuplassani. Nyt tämä toive on viimeinkin toteutettu, ja on päästy eroon karttanäkymästä, jossa pohjoinen oli aina ylhäällä. Kun ajosuunta on ylhäällä, on pikavilkaisulla helpompi tarkastaa, mihin suuntaan mistäkin risteyksestä piti kääntyä. Karttaahan ei tule jatkuvasti pidettyä silmällä ajon aikana, koska bussin ulkopuolella tapahtuu paljon mielenkiintoisempia asioita.

Aivan täysin ei reittituntemustaan voi kuitenkaan kartan varaan laskea.

Esimerkiksi eräänä päivänä GPS oli hukassa. Laitteet näyttivät, että ajelen milloin korttelin läpi sisäpihoja pitkin, milloin keskellä hautausmaata, ja korviaraastava äänimerkki muistutti, että kannattaisiko palata takaisin reitille.

Tiistainakin jouduin kuuntelemaan sitä pois reitiltä -rääyntää. Laitteen kartta nimittäin ei ollut päivittynyt, eikä se tuntenut uutta Hakaniemenjärveä, tai että Hakaniemen torikatu oli suljettu. Virallista ohjeistusta työnantajalta tai HSL:ltä ei näkynyt, ei kuulunut, joten sovelsin itselleni poikkeusreitin, koska vielä ei ollut talviturkin heiton aika.

Keskiviikkona osuin ajamaan sellaista bussia, jossa koko rahastusjärjestelmä oli pois käytöstä. Edes sisään ei päässyt kirjautumaan, ja sen myötä ei toiminut myöskään kuljettajapääte eikä sen kartta. Myös liikennevaloetuudet olivat pois käytöstä, eikä bussini näkynyt missään aikatauluseurannassa tai ns. livedatassa. Kyllä minä sitten räiminkin siihen malliin kuin tutkan alla kuuluukin, mutta ei se aikataulussa pysymistä edesauttanut.

Kaikista nykypäivän apuvälineistä huolimatta kuljettajalla pitää siis olla paikallistuntemus hallussa, ja linjat pitää osata ilman karttaakin.

Kategoria(t): Työnteko | Avainsanat: , | Kommentoi