Taitoajokilpailut Reykjavikissä 2013, 1. päivä

Kymmenien vuosien ajan eräät pohjoismaiset liikennelaitokset ovat järjestäneet vuosittain linja-autojen taitoajokilpailut, lyhemmin rattimestaruuskisat. Nykymaailmassa trendi on kilpailutusten myötä liikennelaitoksista kohti yksityisiä yhtiöitä, mutta kisojen pitämistä se ei ole estänyt.

Kussakin maassa järjestetään karsintakilpailu, jonka kuusi parasta ajajaa pääsee PM-kisoihin, joiden järjestämisvastuu kiertää maasta toiseen.

Tänä vuonna järjestävä maa on Islanti, ja minä olen mukana Suomen joukkueessa.

Tänään, perjantaina on ollut ohjelmassa saapuminen Reykjavikiin. Noin kolmen tunnin matkalento oli tylsä, mutta Icelandairin penkkikohtaisen viihdekeskuksen tietonäytöltä ja kartoista oli lähestymisvaiheessa mukava seurata tapahtumien kulkua. Pilvissä heitätti hieman, ja laskussa leijuttiin melko pitkään ennen kuin pyörät ottivat kiitotien pintaan.

Illalla tuomarit kävivät tutustumassa rataan, ja sen jälkeen hierottiin taktiikoita joukkueen kesken hotellilla. Luvassa on helppoja ja vaikeita tehtäviä, mutta siitä lisää huomenna.

Kategoria(t): Matkakertomukset, Taitoajokilpailut Reykjavikissä 2013. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.