Kylmäketjun katkeaminen

Helle ei ole paahtanut kaikkein kuumimmillaan viime päivinä, mutta siitä huolimatta bussin lämpötila saattaa nousta, koska aurinko paistaa lasin läpi, eikä kaikissa autoissa vielä ole ilmastointia (tai se ei toimi). Pitäisi muistaa juoda, ettei pää pehmene ihan kokonaan.

Tänään joinkin kupin kahvia. Joko pää oli pehmennyt, tai sitten innostuin hieman liiaksi siitä, että joku ystävällinen kollega oli syöttänyt vaihtorahoja antamattomaan kahviautomaattiin kymmenen senttiä ylimääräistä, tai sitten alitajunta yritti ehdottaa, että juomavalinta ei ole paras mahdollinen, mutta melkein unohdin laittaa kupin alle.

Taannoin olin varikolla, jonne toin oman henkilöautoni, jotta pääsisin iltavuorosta kotiin, kun se päättyy. Samalla tarkoituksenani oli hakea rahastusvälineet, joille liikennöitsijät tarjoavat yleensä lukollisen säilytyslokeron. Joko pää oli helteestä pehmennyt, tai sitten innostuin hieman liiaksi siitä, että joku ystävällinen kollega oli tarjoamassa kyytiä ihmisten ilmoille, mutta unohdin ottaa vaihtokassan kumppaneineen mukaan.

Hieman lohtua tuo, että en ole ainut unohtelija. Eräs matkustaja oli ajatellut tehdä ruoakseen jotakin lihasta, muttei hauista, ja kenties innostunut jostakin hieman liiaksi ja unohtanut kauppakassinsa bussiin. En tiedä, löysikö ihminen esineensä, ja jos löysi, oliko siitä enää ravinnoksi.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.