Lontoossa, 1. päivä

Alunperin tarkoituksenani oli lähteä erään kaverin kanssa Neasdenin metrovarikon avointen ovien tapahtumaan. Kävi kuitenkin niin, että vapaapäivien, lippujen ja lennon varaamisen jälkeen tapahtuma ilmoitettiin pidettäväksi muulloin. Meidän matkastamme muodostuikin siis tavanomainen pitkä viikonloppu ilman erityistä ohjelmaa.

Finnairin lentokin kulki halki tyynen ilman ilman erityistä dramatiikkaa, ellei lasketa lopussa tehtyä 360 asteen kierrosta, joka johtui muusta liikennetilanteesta. Heathrow’n kenttä ja Lontoon ilmatila ovat vilkkaita.

Hotellihuoneemme ei ollut vielä valmis, joten kiertelimme levykauppoja. Matkatoveri on harvinaisempien vinyylilevyjen perään. Itselleni riitti kokoelmistani puuttuvien tavanomaisten levyjen ja halpahyllyistä ennestään minulle täysin tuntemattomien artistien sika säkissä -tyylinen ostelu CD-muodossa.

Ensimmäiset kaksi kauppaa olivat Essex Roadilla, lähellä Angelin metroasemaa. Ensimmäinen kauppa tarjosi vain vinyylejä ja musiikkityylejä, jotka eivät kiinnostaneet kumpaakaan. Toisesta löytyi jo ostettavaakin, sekä ”terassilta” että kellarista.

Kolmas kohteemme oli Itä-Lontoossa, Shoreditchissä. Siellä oli aika paljon new wave -cd-levyjä lajiteltuna omaan hyllyynsä, mutta pitäähän sitä jotain ostettavaa jättää muillekin.

Törmäsimme vielä ohimennen kellarikirpputoriin, jossa eräs myyjä oli tuonut tarjolle tuhansien vinyylilevyjen kokoelman. Levykauppakierroksen tunnelmallisimmasta paikasta otin kuvankin:
image

Lounasaika oli reilusti ohi, joten etsimme Actonista paikan, josta sai Fish And Chips -annoksen. Turska oli kylläkin hieman mautonta.

Seuraavaksi hyppäsimme Borismasterin kyytiin. Uudessa, vuonna 2012 käyttöönotetussa bussimallissa on vanhasta Routemasterista tuttu avonainen takasilta, joten kyytiin voi hypätä myös muualta kuin pysäkeiltä. Paikalla on konduktööri valvomassa toimintaa. Hiljaisena aikana, kun miehityksenä on vain kuljettaja, takaovi on suljettu.

Pienen testimatkustuksen perusteella Wrightin valmistamat bussit tuntuvat yhtä mukavilta kuin nykybussit muutenkin. Cumminsin hybriditekniikka kuljettaa bussia normaalin tuntuisesti. Tarvitsisi vähän pitemmän testilenkin ja vertailukohtia, jotta osaisi sanoa mitään yksityiskohtaista.
image

Alkuillasta menimme Shard-pilvenpiirtäjän huipulle. 244 metrin korkeudella on näköalatasanne, joka on kyllä periastteessa yhteydessä ulkoilmaan, mutta käytännössä lasiseinät ovat tietenkin korkeat.

Ylös kuljetaan kahdella hissillä, joiden huippunopeus on sama kuin Näsinneulassa, nimittäin 6 m/s. Hisseissä ovat kävijöitä neuvomassa emännät, muttei heillä näköjään paljon hissinkuljettajan mahdollisuuksia ole: Matkalla alas hissin ovi sulkeutui juuri nenäni edestä.

Näköalat korkeuksista ovat mahtavat. Sieltä pystyy myös seuraamaan parinkin eri rautatien ja rautatieaseman liikennettä.
image

Muutamaa metropysäkkiä idempää löytyy toinenkin maisemienkatselupaikka. Emirates Air Line -köysirata kuljettaa Thameksen yli North Greenwichistä Royal Victoriaan. Se ei kuulu TfL:n tariffiin, mutta matkan voi maksaa Oyster-markakortin arvolla. Illan härtyessä gondolista oli mukava seurata Lontoon City-lentokentän liikennettä.
image

Matkalla hotellille Docklands Light Raililla havaitsimme jonkun unohtaneen reppunsa. Ilmoitimme asiasta tunnollisesti henkilökunnalle, joka ihmetteli, kuinka uskalsimme istua sen lähellä.

Hotellin kellarihuoneesta ei ole paljon näköaloja, mutta minä aionkin katsoa unia…

Kategoria(t): Lontoossa elo-syyskuussa 2013, Matkakertomukset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.