Höyryveturien kaksinajo

Tänään kävin matkustamassa Haapamäeltä Jyväskylään junalla, jota veti kaksi Tk3-sarjan veturia. Toinen oli Haapamäen museoveturiyhdistyksen 1136 ja toinen Keitele-Museon 1150.

Alunperin minun piti mennä radan varteen autolla, mutta säästä tuli sellainen, etten kesärengastetulla VW:llä uskaltanutkaan lähteä, vaan kävinkin junan kyytiin. Onhan silläkin matkallaan kuvauspysähdyksiä ja -ajoja.

Se huono puoli viimetinkaisuudessa on, että liput Haapamäelle ja Jyväskylästä maksoivat vähän enemmän kuin kantajunaanastujien 2×10€. Mutta hei, saihan ne sentään kännykkään, mikä minulle on ihan uusi juttu.

Ensin piti tietenkin matkustaa Haapamäelle. Helsinki jäi taakse ja ristikot ratkeilivat. Järvenpään tienoilla vilkaisin ulos, ja maisemat näyttivät talvisemmilta kuin rannikolla, joten auton jättäminen kotiin oli ihan oikea ratkaisu. Konduktööri piipautti laitteellaan matkalipun viivakoodin kännykän ruudulta ongelmitta.

Tampereella vaihdoin junaa. Haapamäelle suunnanneen moottorijunan konduktööri kommentoi, että juna näytti tulevan varsin täyteen. Syykin kävi tietenkin ilmi matkustajien paljastamana.

Juupajoen ja Haapamäen välillä matkaa hidasti turvalaitevika. Juna saapui Haapamäelle puolisen tuntia myöhässä, eikä jatkanut enää Keuruulle, vaan sinne menevät matkustajat vaihtoivat toiseen junaan – mutteivät sentään höyryjunaan, vaikka sitäkin mainostettiin kuulutuksin (eri äänellä kuin viralliset huulikuulutukset).

Haapamäellä lähtölaiturissa.

Haapamäellä lähtölaiturissa.

Höyryjunamatkalla järjestettiin kolme kuvausajoa. Ne tapahtuvat niin, että ensin juna pysähtyy kesken matkan jollekin kuvaukselliselle paikalle, ja kuvaajat poistuvat junasta asemiinsa. Sitten juna peräyttää ja hetken päästä ohittaa kuvauspaikan kirjaimellisesti täyttä höyryä. Lopuksi juna pysähtyy ja tilanteesta riippuen saattaa peräyttääkin jälleen hieman, ja kameramiehet könyävät takaisin kyytiin.

Ensimmäinen kuvauspysähdys oli Tyrisevänjärven penkereellä. Penkka näytti junan ovesta katsoen niin jyrkältä, ja järven vesi niin kylmältä, että päätin jättää pysähdyksen käyttämättä.

Keuruullakin juna pysähtyi, vaikka ainakaan muun junaliikenteen takia ei olisi ollut tarvetta. En tosin ole tutkinut graafista aikataulua: Ainahan on mahdollista, että jollekin junalle on piirretty viiva, mutta tänään se ei ollutkaan kulussa, tai kohtaus oli siirretty toiselle asemalle.

Huttulan mäellä oli toinen kuvausajo, jonka tässä kuvailen imperfektissä, vaikka samat asiat pätevät lähes kaikkiin vastaaviin tilanteisiin.

Ensiksi siis astuin alas junasta. Kohdalla ei ollut laituria, joten alinkin porras oli varsin korkealla. Samalla varoin, etten nyrjäytä nilkkaani ratapenkan sepelissä tai telo kameraani kaiteisiin tai portaisiin. Hangessa rämpiessä kirosin, että vaikka auto jäi kotiin kesäpyörien vuoksi, minä itse en ollut siirtynyt talvijalkineisiin.

Kuvauspysähdyksiin liittyy myös kuvausrintama. Kuvaajat ryhmittyivät nytkin rinnakkain, jotta jokainen saisi lyhyen ohiajon aikana kuvattua junan eikä muiden kuvaajien selkiä. Huttulassa kuvauspaikka vain oli varsin kapea, joten rinnakkain ei montaa kuvaajaa mahtunut. Itse tulin jälkijunassa, mutta muiden ylitse kurottamalla sain reissun ainoat, ja näin ollen myös parhaat kuvat. (Toisinaan näkee, että vakavasti o(te)ttavat harrastajat kantavat mukanaan kevyitä, alumiinisia keittiötikkaita juuri tällaisia tilanteita varten.)

Sitten vielä rämmin takaisin junalle, ja suoritin junaan nousun. Tyyli on periaatteessa vapaa, ja niitä on monia. Minulle se ei ole koskaan helppo tehtävä ollut, mutta pakon edessä siinä kyllä onnistun, ja nytkin pääsin kuivattelemaan sukkiani.

Petäjävedellä juna pysähtyi, koska höyryveturien vesisäiliöt täytettiin palolaitoksen tankkiautoista. Niin se maailma muuttuu, enää ei tähän tarkoitukseen rakennettuja vesiviskureita ole juuri missään.

Petäjävedellä höyryveturit juotettiin paloautoista.

Petäjävedellä höyryveturit juotettiin paloautoista.

Ennen Jyväskylää kuvausajettiin vielä Kintauksessa, jossa sielläkään en jaksanut kivuta alas junasta, vaan tyydyin Huttulan kuviin.

Jyväskylässä Keitele-museon veturi erosi joukosta kohti Suolahtea, ja haapamäkeläisten Tk3 aloitti paluumatkan Dr13-dieselveturin johdolla. Myös paluukyydissä olisi ollut mahdollisuus matkustaa, mutta itse vaihdoin moderniin IC²-junaan, jotta olisin kotona suhtkoht järkevään aikaan.

Kategoria(t): Matkakertomukset Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.