3. matkapäivä: Kiirunasta

Olin siis Kiirunassa yötä. Kaupungin suurin turistinähtävyys on tietenkin LKAB:n rautakaivos (Luossavaara-Kiirunavaara AB), jonne minäkin olin varannut kiertoajeluliput täksi aamuksi.

image

Turisti-infossa olleessa pienoismallissa näkyvät Luossavaaran ja Kiirunavaaran solat.

Kiertoajelu alkoi Kiirunan turisti-infon edestä, josta oli bussikyyti kaivokseen Volvo 8700:lla, joka oli aivan tavanomaisesti varusteltu. Ennen vanhaan on kuulemma ajettu kavennetuilla Ajokeilla, ja joskus jopa turistiryhmien omilla busseilla.

Ajo alas 540 metrin tasolle oli mielenkiintoinen kokemus. Kaltevuudet ovat, mikäli kuulin oikein, parhaimmillaan 10% luokkaa. Kuljettaja lukitsi ZF:n automaattivaihteistosta pienen vaihteen päälle, ja käytti pakokaasujarrua vauhdin hillitsemiseen. Pimeissä tunneleissa kiitäminen oli hurjan tuntuista, ja vaikka vauhti ei kova ollut, niin henkilöautotkin ohittelivat.

Kun pääsimme vierailijakeskukseen, selvisi, että olin noin viidentoista henkilön ryhmän ainoa englantia kuuleva, joten sain yksityiskierroksen.

Magnetiittiä löytyi Kiirunasta jo vuonna 1642, mutta vasta 1800-luvulla saatiin ratkaistua, kuinka rauta voitiin erottaa malmista siten, että raudasta sai enemmän rahaa kuin sen louhintaan ja prosessointiin meni. Lisäksi piti rakentaa rautatie, jotta rauta saatiin kuljetettua pois; se valmistui 1888. LKAB perustettiin 1890, ja aluksi louhittiin avokaivoksesta. Maanalaiseen kaivokseen siirtymisen vuosilukua en tähän hätään muista enkä löydä.

Kaivostoiminta tapahtuu nykyisin noin 1000 metrin syvyydessä (tunturin huipulta laskien). 80 metriä leveään malmisuoneen räjäytetään ensin vaakasuora tunneli. Sitten porataan viuhkamaisesti ylöspäin lisää reikiä räjähteille, ja malmi räjäytetään irti. Sitten se lastataan pystykuilussa sijaitsevaan murskaamoon ja edelleen hissiin, joka nostaa sen maan pinnalle. Lopuksi rauta erotetaan malmista, muotoillaan pelleteiksi, ja vedetään maailman voimakkaimmilla vetureilla laivattavaksi Narvikin ja Luleån satamiin.

Rautasuoni ulottuu Kiirunan kaupungin alle. Kaltevan suonen yläpuolella oleva kivi romahtaa louhinnan yhteydessä jääneeseen tyhjään tilaan, minkä vuoksi Kiirunan keskustaa ollaan siirtämässä toiseen paikkaan. Arvokkaimmat rakennukset siirretään, mutta suurin osa puretaan.

LKAB:n tulevaisuus näyttää hyvältä. Näinä päivinä se on saanut valtuudet muiden, lähellä sijaitsevien esiintymien (koe?)kaivauksiin. Lisäksi nykyisen pääsuonen syvyys ei ole tiedossa, mutta sitä riittää vielä ainakin kilometrin verran. Tietenkin jossakin vaiheessa tulee taas vastaan raja, jolloin kuluja tulee enemmän kuin tuottoja.

(Edellä oleva kuvaus saattaa asiantuntijoiden silmissä olla vajavainen tai virheellinen. Katsokaa sieltä world wide webistä tarkempaa tai oikeampaa tietoa.)

Vierailukeskuksen tunneleissa oli nähtävänä mineraaleja ja kivilajeja, joita kaivoksesta löytyy, sekä koneita ja laitteita, joita louhimiseen eri aikakausina on käytetty. LKAB on ollut kehityksen kärjessä, ja keksinyt ja rakentanut tekniikkaa ja kalustoa itse. Suurin osa nähdyistä värkeistä oli sitä sukupolvea, jonka eri tehtävien automatisointi oli syrjäyttänyt, mutta porauslaitteet varsineen ja terineen eivät kuulemma muuten juuri ole muuttuneet.

Mieleenjäänein näyttelyesine oli sähköveturi 1900-luvun alkupuolelta. Nykyaikaisemman veturin perässä oli vaunuja, jotka purkavat lastinsa automaattisesti.

Myös kumipyörillä liikkuvat etulastaajatraktorit olivat sähkökäyttöisiä. Virta kulki tietenkin pitkässä jatkojohdossa, joka kelautuu ulos ja sisään sitä mukaa kun laite liikkuu.

Kahvitauon aikana oli mahdollista seurata lasin läpi alas ja ylös suihkivaa hissiä, joka kuljettaa rautamalmia maan pinnalle. Sen nopeus on yli 30 m/s (Näsinneulan hissien vauhti on 6 m/s). Sen laajemmin ei varsinaista kaivostoimintaa päässyt näkemään.

Kaivosmuseo oli viimeinen tutustumiskohde. Siellä esitelty esineistö oli avolouhoksen ajalta, mm. varhainen kellokorttilaite, lamppuja, puhelinkeskus, ja sokerina pohjalla raitiovaunu perävaunuineen.

Ylöskäynti pimeitä tunneleita pitkin tapahtui myöskin pienellä vaihteella. Tämä reissu on niitä harvoja kertoja, kun olen nähnyt ZF:n pienempien nappuloiden olevan tarpeellisia. Taitavan kuljettajan taidoilla oltiin ennen pitkää päivänvalossa ja turisti-infolla.

Valitettavasti kaivoksessa oli niin pimeää, etten kännykkäkameralla saanut kunnollisia kuvia, ja kamerakamerankin kanssa teki tiukkaa.

Kaivosreissun jälkeen liityin jälleen kahden hengen autoseurueeseemme. Ongelmana oli se, että jo edellispäivänä varoitellut laturi oli lopullisesti hajonnut, eikä auto enää lähtenyt käyntiin. Lisäksi huomenna on alkamassa SLHS:n Pohjois-Suomen retki, jonka matkanjohtaja-kuljettaja ja kakkoskuljettaja (eli minä) olivat jumissa Kiirunassa. (Suokaa anteeksi oudot aikamuodot, jos luette tätä myöhemmin.)

Ratkaisuna oli, että hyppäsin pikavuorobussiin ja matkustin Haaparannalle, jotta ainakin toinen meistä olisi aamuun mennessä Torniossa.

Tapanis Bussin vuoro Kiirunasta Pajalaan lähti yhdeltä, ja se oli osa Länstrafiken-palveluita (vähän kuin ExpressBus Suomessa). Linja-autona oli vuosimallin 2012 Scania/VanHool, joka oli varustettu rahtiperällä, joka siis on matkustamosta selvästi erottuva, iso, kuorma-automainen rahtitavaraosasto auton takaosassa. Noin kolmen tunnin matka läpi Ruotsin Lapin erämaiden meni nopeasti.

image

Tapanis Buss JCD731, Scania Omniexpress 360 (K400), vm 2012.


Jatkoin Pajalasta Haaparannalle toisella Tapanis Bussilla (lähtö 17:15). Tällä kerralla kyytiä sai Scania Omniexpress 360:llä, jossa oli peräti K400-alusta. Työpaikallani on tyytyminen vain 230- tai 280-hevosvoimaisiin malleihin…

Tornionjokilaaksoa etelään päin lasketellessa alkoi puhelinrumba. Kiirunassa autoa oli saatu sen verran paikattua, että toinenkin matkalainen oli päässyt matkaan. Retkibussin avaimet olivat minun taskussani, ja sovittiin, että ojennan ne hänelle, kun bussi pysähtyy Övertorneåssa. Vaikka pikavuoro olikin hieman myöhässä, jäi silti aikaa pienelle juttutuokiolle erään toisen Tapaniksen kuljettajan kanssa.

Matkan päätteeksi minut tiputettiin pois haaparantalaisen supermarketin parkkipaikalla (!), vain koska olin maininnut kaupankäyntitarpeesta ohimennen taukopaikalla. Ei tällaista reiteistä joustamista kertakaikkiaan tapaa Etelä-Suomessa. Upeeta, mahtavaa!

Kategoria(t): Juhannusretki 2014, Matkakertomukset Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.