4. matkapäivä: SLHS:n kesäretki

Tänään siis alkoi Suomen Linja-autohistoriallisen Seuran kesäretki Pohjois-Suomessa. Eilisillan sekoiluista huolimatta kaikki osallistujat olivat päässeet lähtöpaikoilleen: minä Haaparantaan, muutama muu Tornioon, suurin osa Kemiin ja hännänhuiput Ouluun.

Tämäkin retki toimii kuten monet muutkin SLHS:n retket: kierrämme kylässä eri liikennöitsijöiden luona, tällä kerralla neljän päivän ajan.

image
Tänään ensimmäinen vierailukohde oli Kylmäsen Liikenne Tyrnävältä. Siellä oli tallista ulos otettu esimerkiksi tällainen Scania B110 / Lahti 10 vuodelta 1975. Sillä pääsi matkustamaankin pienen lenkin.

Toisena erikoisuutena oli Lahti Scala, joka on ostettu Ruotsista käytettynä. Sisustus oli hieno säädettävine, korkeaselkänojaisine penkkeineen, hattuhyllyineen ja tavaratiloineen. Semmoista varustusta on hankala kuvitella kaupunkibussiin!

Pulkkilan ABC:llä pidetyn lounastauon jälkeen poikkesimme Otanmäen kaivospaikkakunnalla, Transtechin kiskokalustotehtaan portilla ja kylällä seissyttä Volvo C10M / Wiima Finlandiaa katsomassa.

Vielä ennen päivän toista virallista vierailua ajoimme erään harrastajan pihan ohi. Hän omistaa Volvo / Wiima M352:n, ja koska hän oli kotona, pääsimme tutustumaan lähemmin siihen ja Siipi-Wiiman maskista tehtyyn porttiin.

image
Pohjolan Matkan Kajaanin varikolla meitä vastassa oli Scania-Vabis B75 / Kutter, vuosimallia 1960. Sillä tehtiin melko pitkä kiertoajelu kaupungilla.

Varikon pihalla oli nähtävillä runsaasti nykykalustoa. Mielenkiintoisinta oli eräs Carrus Fifty, joka on alunperin ollut Suomen Turistiautolla esimerkiksi lentokenttälinjoja ajamassa 1990-luvulla.

Lopuksi poikkesimme Paltamossa, jossa Pohjolan Matkan tallissa oli kolme muutakin museobussia.

Loppumatkan Puolangan Paljakka-hotelliin ajoin retkibussiamme. Tiet olivat pieniä, osin niin kapeita, ettei vastaantulijoita mahtunut kunnolla kohtaamaan. Onneksi matkaa ei ollut enempää kuin noin 40 kilometriä.

Hotellimme on laskettelukeskuksen vierellä, joten se on normaalisti auki vain talvisin. Nyt kuitenkin oli kesäaukioloa vain meidän ryhmäämme varten, ja saavuimme reilusti ennen arvioitua aikaa. Henkilökunnan pasmat eivät silti menneet sekaisin, ja saunakin saatiin lämpimäksi ja juomat kylmiksi.

Kategoria(t): Juhannusretki 2014, Matkakertomukset Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.