1. matkapäivä: Hotellihuoneen odottelua

Kesäloman toinen jakso alkoi.

Viime vuonna, kun Lontoon maanalainen juhli 150-vuotista taivaltaan, järjestettiin tunneleissa höyryajeluita, joiden kyytiin en päässyt. Asia jäi kaivelemaan sen verran, että olen pitänyt silmällä Lontoon joukkoliikennemuseon sivuja, ja kuinka ollakaan, tänäkin vuonna oli samanlaisia ajeluita – viikkoa ennen kuin lomani alkoi.

Tänä viikonloppunakin pääsee höyryjunaan metroverkostolla, mutta Metropolitan-linjan luoteiskulmilla. Päätin lähteä matkaan, koska siellä puolella Suur-Lontoota en ole käynyt, ja tuleepahan nähtyä ne Metropolitanin höyryveturit.

Lentomatkustaminen on muuttunut minun nuoruudestani. Lähtöselvitys pitää nykyään tehdä Internetitse, ja laukun kirjaaminenkin sujuisi automaatin avulla. Siihen en vielä ryhtynyt, ties minne olisin laukkuni selvittänyt. Rajatarkastukset sen sijaan suoritin koneellisesti.

Lento oli melko pilvinen, hetkittäin heittoinen, mutta tarjoilua ei sentään tarvinnut keskeyttää. Lontoon päässä oltiin hieman etuajassa, ja maisemia esiteltiin puolellatoista kierroksella odotuskuviossa (yksi oikea kierros ja yksi 360 asteen käännös). Portillakin piti vielä odotella pyöräpukkeja, ennen kuin matkustajasilta saatiin ajettua paikalleen.

Heathrow’n maanalaisasemalla lisäsin Oysteriin arvoa ja hyppäsin Piccadillyllä Covent Gardeniin, joka on remontissa. Marraskuulle asti asema on käytössä vain poistumista varten, ja viikonloppuisin länteen menevät junat eivät pysähdy lainkaan. Asemahan on sikäli mielenkiintoinen, että maan pinnalle on vain hissi- tai porrasyhteys, ei siis liukuportaita.

image

Covent Garden on vilkas kulmakunta. Siellä on 1830 rakennettu vihanneskauppahalli, jossa nykyisin on ainakin ravintoloita. Hallin ympärillä katusoittajat soittavat puhkisoitettuja sähkökitarahittejä vielä enemmän puhki, ja taikurit ja akrobaatit esiintyvät. Hei hulinaa!

Minua kiinnostaa Covent Gardenin alueella eniten Lontoon joukkoliikennemuseo, jonka kirjakaupassa tapanani on aina käydä, vaikka näyttelyn olen jo nähnyt. Tällä kerralla tarjolla oli mm. muutama kiinnostava kirja maanalaisen vanhoista kartoista ja kaakkoisen Englannin junaliikenteestä, mutta ne jäivät vielä odottamaan ostopäätöstä.

Vähän matkan päässä on Strand-niminen katu, jota pitkin kulkee vanhoja kunnon Routemastereita linjalla 15. Tätä Lontooseen erottamattomasti kuuluvaa bussia valmistettiin vuosina 1954-68 noin 2800 kappaletta. Niissä on paljon uraauurtavaa tekniikkaa, kuten ohjaustehostin, nestejarrut ja erillisjousitettu etuakseli. Sellaisella pyrähdin muutaman pysäkinvälin Trafalgar Squarelle.

Trafalgar Squarelle jäin kuvailemaan busseja, koska hotellin sisäänkirjautumisaika ei ollut vielä käsillä. Tarkoitus oli saada kennolle Routemastereita sekä Borismastereita. Lontoon pormestari Boris Johnson on saanut aikaiseksi sen, että nivelbusseja on alettu korvata uudella, tietenkin kaksikerroksisella Routemaster-tyypillä, johon saa nousta perinteiseen tapaan, eli myös takaoven kautta.

Seuraavaksi otin alle 9-linjan bussin, Borismasterin, jolla pöristelin hotellille. Virallinen nimi näille uusille busseille on New Bus for London, lyhennettynä NBFL. Ne ovat hybrideitä, ja akuissa on näköjään melko paljon tehoa, koska pöristelyä ei juurikaan kuulunut, vaan matkaa tehtiin suurimmaksi osaksi sähkömoottorein.

image

Hotelli on pieni, ja talo on juuri sellainen Englannissa tyypillinen, melko matala, kapea siivu pitemmässä rakennuksessa. Tänne kolmanteen kerrokseen kiivetään kapeita, kokolattiamattopäällysteisiä puuportaita pitkin. Ei saamani huonekaan iso ole: kylpyhuoneen ovi ei mahdu aukeamaan kunnolla, koska se ottaa sänkyyn kiinni. Kylpyhuoneen valon virkaa hoitaa työmaille tarkoitettu roikkalamppu…

Eipä tuo huone olekaan oleilua varten hankittu, vaan matkatavarataakasta päästyäni pystyin vapaammin lähtemään kaupungille. Kävin koillisessa.

Abellio Greater Anglia taitaa nykyisin olla virallisesti nimeltään se rautatieyhtiö, joka liikennöi Lontoon Liverpool Streetin asemalta mm. Cambridgeen ja Norwichiin. Lontoon lähiliikennereiteillä Chingfordiin, Enfieldiin ja Cheshuntiin käytetään 315- ja 317-sarjojen junia, joilla kävin matkustelemassa ja katselemassa radan varrelta muitakin kuvauspaikkoja kuin asemia.

Reittini on jo muodostunut perinteikkääksi: Liverpool Street – Walthamstow – Seven Sisters – Liverpool Street. Walthamstow’ssa pitää muistaa käydä leimaamassa Oyster bussissa, koska se katkaisee matkan. Jos järjestelmä luulee koko kierrosta yhdeksi matkaksi, seurauksena on pisimmän sallitun matka-ajan ylitys, tai muu sellainen rike, ja kortilta veloitetaan maksimiveloitus, olipa päivittäinen hintakatto saavutettu tai ei. Oyster Pay as You Go (PAYG) on tarkoitettu suoraviivaiseen matkustamiseen, ei joukkoliikenneharrastajien kiertelyyn.

Nyt selvisin matkasta ilman ylimääräisiä maksuja ja palasin hotelliin kirjoittamaan tätä. WiFi-yhteyskin on lähes olemattoman huono…

Kategoria(t): Höyryä Cheshamissa 2014 Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.