Linssilude

Viime viikolla ajoin eräänä aamuna varikolta kohti ensimmäistä lähtöpysäkkiä Kehä III:a pitkin. Pahin aamuruuhka ei vielä ollut käsillä, mutta henkilöautoja oli kuitenkin ohittajiksi asti.

Juuri ennen nopeusvalvontakameraa vilkaisin nopeusmittaria, ja totesin, että viisari on karvan verran yli kahdeksankympin. Kameratolppa kuitenkin otti kuvan, kun olin sen kohdalla.

Mieleen tuli muutama vaihtoehto:

1) Nopeus nousi hieman mittarin vilkaisun jälkeen. Tämä on mahdollista, mutta epätodennäköistä, koska tolppa oli ylämäessä.

2) Nopeusmittarini näytti liian pientä lukemaa. Myöhemmin tarkistin nopeuden puhelimen GPS:llä, ja vaikkei sekään ole täysin luotettava mittauskeino, niin saatoin todeta, että, kuten tavallista, nopeusmittari näytti pikemminkin vähän liikaa kuin paljon liian vähän.

3) Nopeusrajoitus oli laskenut, enkä ollut huomannut uutta merkkiä. Jos niin oli, niin seuraavana päivänä nopeus oli jo korotettu ennalleen, koska uusia rajoitusmerkkejä en nähnyt (eikä salamavalokaan välähtänyt).

4) Kamera kuvasi viereistä kaistaa vähän nopeammin ajaneen auton. Ei sekään kyllä kovin suurta ylinopeutta ajanut, mutta silti Facebook-kommentoijat pitivät sitä todennäköisimpänä.

5) Kamera oli säädetty nollatoleranssille, eli kaikki ylinopeudet, pienetkin, kuvattiin.

Missään tapauksessa en usko ajaneeni niin lujaa, että en selviäisi pelkällä huomautuksella.

Siitäkin oli someraadilla eriäviä mielipiteitä, selvittääkö poliisi bussin kuljettajan tiedot työnantajalta, ja lähettää kirjeen suoraan kotiin, vai tuleeko kirje työnantajan postilokeroon.

Kun olin aamuruuhkan ajan ajanut ja palailemassa varikolle, esimieheni soitti. Ehdin jo ajatella, että nopeastipa on kameran filmi kehitetty, mutta kyse olikin vain siitä, että ruokatunnin jälkeinen osa työpäivästäni vaihdettiin toisenlaiseksi. (Joku ei osannut erästä Etelä-Espoon linjaa, joten minä menin ajamaan hänen ajonsa, ja hän ajoi minun ajoni.)

Seuraavana aamuna työpäivää aloitellessani esimies pyysi käymään luukullaan. Ehdin jo ajatella, että nopeastipa se posti kulkee, mutta kyse olikin vain siitä, että minulle tarjottiin mahdollisuutta tehdä ylitöitä sinä päivänä. (En tarttunut tilaisuuteen, koska olin sopinut meneväni katsastamaan erästä Scania-Vabista.)

Kun olin katsastuskonttorilla, työpaikan puhelinnumeroiden soittoääneksi valitsemani Volvon varoituskello kajahti jälleen kuuluville. Olin jo ehtinyt päätellä, että eivät ne varmaankaan soita, vaan antavat sakkokuoren henkilökohtaisesti, ja kyse oli tälläkin kerralla siitä, että pyydettiin tekemään ylitöitä.

Sunnuntaiksi, eli täksi päiväksi, oli tarjolla shuttle-päivä. Tänään olisi ollut työpaikan virkistyspäiväkin, mutta päätin kuitenkin lähteä kuljettamaan turisteja kolminkertaisella palkalla.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.