Joulunalus valkeni

Joulun alla työvuorolistallani oli muutamia työpäiviä, joille ei oltu etukäteen määrätty mitään ajamista. Tällaisten päivien kohdalla virallinen ohje on tarkistaa työpäivän sisältö edellisenä päivänä, ja niinhän siinä kävi, että pääsin melkein kaikkina päivinä ratin taakse, koska joku muu jäi viime hetkellä pois töistä. Se ei minulle koskaan valjennut, oliko kyse hiutalekuumeesta…

Sunnuntaina kävin ajamassa pitkää poikittaislinjaa Itä-Helsingistä Malmille. Ensimmäisen rupeaman aikaan, ennen ruokatuntia, lumisade oli jo loppunut, ja pysäkkien ja risteysten kiillottuminen hyvässä vauhdissa. Lisäksi säätila oli sellainen, että kaikkialta muualtakin tiet olivat aivan jäässä. Itä-Helsinkiin ei vielä oltu levitetty suolaakaan.

Ei siinä auttanut kuin unohtaa aikataulu ja keskittyä täysillä siihen, että matkustajani pääsisivät turvallisesti perille. Millekään pysäkille en sentään jäänyt kiinni, eikä uutta vauhtia ylämäkeen tarvinnut hakea missään muuallakaan.

Päivän pahimman tilanteen koin, kun pysäytin eräälle kaltevalle alamäkipysäkille. Sain kuin sainkin auton pysähtymään, vaikka hieman vinoon se jäi. Matkustajat poistuivat, ja sen jälkeen huomasin, että auto lähtikin uudelleen liikkeelle, vaikken tehnyt yhtään mitään. Renkaat olivat sulattaneet sen verran lunta ja jäätä, että bussi lähti valumaan itsekseen alarinteen suuntaan kuin kelkka!

Minulle tuli kiire saada ovet kiinni, jotta saisin ovijarrun vapautettua ja pyörät pyörimään. Liukuva tai sutiva pyörähän on ohjauskyvytön, ja tuolla hetkellä bussini oli menossa hallitsemattomasti, vauhti kiihtyen siihen suuntaan kuin mäki vietti. Ovien sulkeutumisen jälkeen piti vielä painaa kaasua ovijarrun vapauttamiseksi, mikä on täysin intuition vastainen teko. Paniikkireaktiohan varmaankin olisi ollut polkea jarrua, vaikkei siitä olisi ollut mitään hyöytä.

Sain auton hallintaan heti, kun pyörät lähtivät pyörimään, ennen kuin ehdin liukua ihmisiä, liikennemerkkejä tai pysäköityjä autoja päin. Alempaa alamäestä löytyi pitävämpää pintaa, ja voitte vain kuvitella sen helpotuksen huokauksen voimakkuutta…

Maanantai-iltana en saanut Viikin ja Tapiolan välillä sukkuloidessani aikaan yhtä dramaattisia tilanteita, vaikka lunta satoikin sankasti, eikä joka paikkaa tietenkään ehditty auraamaan heti. Isopyörinen bussi kulkee lumipöpperössäkin melko hyvin, mutta pitää silti muistaa, että pahimmissa paikoissa ohjaaminen muistuttaa veneen ajamista, ja eturenkaat toimivat peräsiminä.

Muu liikennekin oli hiljaista, eikä ruuhkia päässyt muodostumaan. Matkustajamäärätkään eivät päätä huimanneet. Helmi-täti soitteli liikennevalokojeille ihan niin kuin pitikin, ja liikennevaloetuudet jouduttivat matkantekoa huomattavasti. Sain ajella aika lailla omaan tahtiini. Jollakin alitajunnan tasolla nautiskelin ajamisesta, vaikka mahdollisuus oli täyteen kaaokseen.

Muilta kuljettajilta Facebookin kautta saatujen kuvien ja viestien perusteella kaikilla ei mennyt ihan yhtä putkeen. Tällä hetkellä sääennuste näyttää siltä, että jouluaaton ja -päivän aikana saadaan vielä reilusti lisää lunta. Voimia ja jaksamista teille, jotka töissä silloin olette.

Hyvää joulua kaikille lukijoille!

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.