Ei aivan tuhannen ja yhden yön tarinoita

Joulukun tuottavaa työtä tukeviin töihin kuului aamukäynnistysten ja sairauspoissaolojen paikkauksen lisäksi myös varalla istumista illalla ja alkuyöstä.

Yhtenä yönä kävin viemässä auton eräälle saarelle, jonka nimessä ei ole saari-sanaa. Auton kojetaulussa paloi monenlaisia häiriöiden merkkivaloja, eikä kuljettaja uskaltanut sillä lähteä enää ajamaan lähiöstä kohti keskustaa, minkä vuoksi ainakin yksi lähtö jäi ajamatta. Minullakin meni aikaa sopivan vara-auton löytämisessä, koska osa niistä olikin linjalla, ja osa ties missä, ei ainakaan ruuduissaan. En saanut koskaan selville, ehtikö hän edes seuraavaan keskustan pään lähtöönsä.

Kokeilin katkaista bussista kaikki virrat (eli ns. nollata päävirrat), koska uskoin vakaasti, että kyse on vain sähköviasta, mutta kyseessä olikin niin sitkeä sähkövika, ettei se auttanut. Tuli se linja-auto kuitenkin takaisin varikolle ajamalla, vaikka moottorin tehoa olikin rajoitettu.

Kuljettaja: ”R.R. täällä, autostani on pyörä melkein irti.”
Työnjohtaja: ”Oletko yrittänyt nollata päävirrat?”
Kuljettaja: ”Ei se auta.”
Työnjohtaja: ”No koita varovasti ajaa takaisin varikolle.”
(Kuljettajien keskuudessa leviävä urbaani legenda.)

Eräänä toisena iltana oli sen verran rauhallisempaa, että korjaamon henkilökunnan kanssa tutkin ja perehdyin, mitä kaikkea huoltoautomme tavaratilasta löytyy. Onpahan sitten jatkoa ajatellen paremmat valmiudet selviytyä yksin pikkuvarikon asioista.

Tutkimus keskeytyi, kun piti lähteä viemään auto paikkaan, jonka nimessä on saari-sana, mutta joka ei ole saari. Tällä kerralla kyse oli ilmanpaineongelmasta, eli keski- ja takaovet eivät suostuneet minkäänlaiseen yhteistyöhön. Auton elektroniikka ei saanut tietoa ovien tilasta, eikä tietenkään päästänyt ovijarrua irti.

Auto oli sellainen, että ovijarrun ohittaminen onnistuu, ja sain senkin auton ajettua takaisin varikolle, eikä korjaamon tarvinnut vaivautua paikan päälle. Auton ovet olivat sitä mallia, jotka aukeavat ulospäin, joten vasemmalle kääntyessä ne lurpsahtivat itsekseen auki. Varovaisuutta vaadittiin, koska tieverkko nyt vain sattui olemaan rakennettu niin, että yhtä lukuunottamatta kaikki kaarrokset matkalla olivat vasemmalle. Hyvin se meni, kun muisti, että auto on jonkin verran leveämpi kuin normaalisti.

Myöhemmin illalla tuli pyyntö lähteä lisäämään jäähdytysnestettä erääseen autoon, joten aiemmin päivällä opiskeltu tietous ei mennyt hukkaan. Täytyy myöntää, että hieman polleana pyräytin majakoita pyöräytellen keskustan terminaaliin, ja täytin paisuntasäiliön. Varsinkin huoltoauton sijoittelussa taisi minulla mennä hieman kauemmin aikaa kuin minua rutinoituneemmalla korjaamon väellä, mutta loppujen lopuksi en tainnut kovin pahasti olla kenenkään tiellä, ainakin siitä päätellen, että matkustajien, taksikuskien ja poliisipartioiden muodostamasta yleisöstä ei kuulunut buuauksia.

Vielä juuri ennen kotiin lähtöäni eräs yölinjaa ajamaan lähtevä auto oli starttipiipussa parkkiruudussaan. Apuvirran anto NATO-liittimellä on helppoa, varsinkin, kun liitin löytyi kätevästi takakontista, moottorin vierestä.

Seuraavaa tukityövuoroa, siis sellaista, jolle jo ei olisi määrätty ajettavaa, ja jonka aikana uusia taitoja ja välineitä pääsisi käyttämään, joudun odottamaan ainakin loman yli.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.