4. matkapäivä: Loppu raitioliikenne ja Münchenin S-Bahn

Lauantaista olin ennakkoon varannut puoli päivää S-Bahn-junien kuvaamiseen, ja toisen puolen metron ja ratikoiden palvelemille alueille, joilla en vielä ollut käynyt. Paikan päällä Avenioiden kuvaaminen päivänvalossa nousi tärkeimmäksi tavoitteeksi.

Sateli, välillä tuli vettä, mutta isomman osan ajasta räntää: isoja hiutaleita ja sakeasti. Ei todellakaan ollut paras mahdollinen joukkoliikenneharrastus- eikä -kuvaussää, ja tavoitteen saavuttaminen näytti miltei mahdottomalta.

Lähdin kuitenkin liikenteeseen, koska hotellissa kököttäminen olisi ollut vielä huonompi vaihtoehto. Ensiksi suuntasin äärirajoille, nimittäin linjan 25 eteläpäähän. Münchenin tariffijärjestelmän sisin vyöhyke, Innenraum,  käsittää neljä sisintä rengasta, eli käytännössä se ulottuu Münchenin kaupungin lisäksi naapurikuntien puolelle. Derbolfinger Platzin pysäkki on tariffikarttaan piirretty juuri Innenraumin ulkorajalle.

Matkalla jouduin vaihtamaan vaunua kahteen kertaan. Ensimmäisen vaunun kuljettaja jarrutti voimakkaasti eräässä risteyksessä, ja pysäytti vaunun.  Matkustajat, minä mukaan lukien, ihmettelivät hetken ajan, mitä tapahtui, kun kuljettaja ryntäsi ulos ohjaamosta, mutta asia selvisi, kun alkoi kuulua vaihderaudan kolinaa. Normaalisti vaiheet kääntyvät sähköisesti oikeaan suuntaan, ja kuljettaja voi tarkkailla valittua suuntaa opastimesta. Poikkeustilanteissa ja toimintahäiriöissä vaihde voidaan kääntää n. metrin pituisella metallikangella. Olin jo aikaisemmin havainnut kyseisen työkalun kuuluvan vaunujen varustukseen, mutta nyt näin sen ensi kertaa tositoimissa.

Seuraavassakin vaunussa kuljettamon ovi oli auki, tosin siitä syystä, että kolme henkilöä keskusteli kuljettajan kanssa koko matkan ajan. Omasta kokemuksestanikin tiedän, että työpäivät sujuvat nopean tuntuisesti, kun on kavereita juttuseurana. Linjan 15 kääntyessä takaisin hekin tosin jäivät odottamaan perille menevää 25:sta ja kävivät kuljettajien taukotilassa, eli he taisivatkin olla uusia kuljettajia harjoittelemassa linjoja ja tutkimassa paikkoja.

Bussi, jolla taitoin matkaa seuraavaksi, kulki lauantaisin vain tunnin välein. Siitäkin näki että aloin olla aika kaukana keskustasta. Odottelin noin 25 minuuttia, ja pääsin puolituristivarustellun Crossway-bussin kyytiin, eli oli korkeaa selkänojaa,  turvavyötä ja hattuhyllyä. Siitäkin näki että aloin olla aika kaukana keskustasta.

Bussi ajoi Isar-joen toiselle puolelle hieman alle kymmenessä minuutissa. Joki kulkee laaksossa, joka taitaa olla suojelualuetta, tai ainakaan sinne ei ole rakennettu mitään, ja mäet joen rantaan ja toisella puolella ylös olivat jyrkät ja tiet mutkaiset.

Tuon 270-bussin reitti on tariffikartalla piirretty kulkemaan nelosringin kaarta pitkin. Kyllä minä sen niin tulkitsin, että Innenraum-lippu siellä kelpaa, mutta eipä sitä edes kukaan halunnut nähdä.

Tämän jälkeen ei ollut lippuasioista huolta, koska läksin kuljeksimaan keskemmälle kaupunkia. Tai olisin läksinyt (onko se edes sana?), jos busseja olisi kulkenut, mutta seuraavankin linjan vuoroväli oli tasan tunti, ja arvata sopii, kauanko olisin joutunut odottamaan. Siirryin S7:lla muutamaa pysäkkiä pohjoisemmaksi.

Sollnista kulkikin jo kaksi minulle sopivaa linjaa, joista toinen tuli lähes välittömästi. Seurasi neljä melko lyhyttä bussimatkaa. Linjalta toiselle vaihtaminen sujui niinkin hyvin, että yhdessä vaihdossa piti ottaa muutamia juoksuaskelia. (Olin niin kaukana kotoa, että arvelin, ettei kukaan tuttu näe.)

Täällä bussit pysähtyvät joka pysäkillä, jolla on matkustajia. Pysähtymismerkkiä ei siis tarvitse näyttää, ja minulta vaati melko paljon tahdonvoimaa pitää kädet kylmän viileästi taskuissa, kun bussi lähestyi.

Seuraksensa joka pysäkillä pysähtymisestä on aikataulun löysyys. Pysäkkiaikataulut pätevät lähes aina minuutin tarkkuudella, ja ajantasauspisteitä on tiheästi.

image

Linjan 18 raitiovaunut pääsevät kulkemaan omassa rauhassaan Gondrellplatzin suunnalla.

Lopulta olin raitiolinjan 19 varrella, Lautensackstraßen pysäkillä. Paidalla sai kuvattua sekä ”maalle päin”, jolloin sai linjakuvan talorivien välistä, tai kaupunkiin päin, missä suunnassa oli puurivin kahta puolta kummankin suunnan.pysäkit. Kauaa ei tarvinnut Avenioita odottaa, ja kun vielä sade laantui hetkeksi hieman, niin täytyy olla tyytyväinen kuvasatoon.

image

Sitten taas kuljin bussilla jonkin matkaa. Linjaksi osui 53, jolla arkisin on perävaunubusseja, mutta nyt lauantaina ajettiin tavallisilla matalalattianivellinja-autoilla.

Päivän raitiovaunuosuuden päätin käymällä läpi nopeaan tahtiin ne muutamat rataosat, joita en vielä ollut nähnyt. Opin mm. sen, että linjoja 12 ja 16 kierrätetään keskenään, eli että linjan 12 päättävä vaunu jatkaa linjalle 16 ja päinvastoin. Matkustajien ei tarvitse poistua kyydistä.

Ruokailun jälkeen kävin vielä kuvailemassa niitä S-Bahn-junia. On se vain ihmeellistä, miten seitsemän lähijunalinjan junat ajetaan keskustatunnelin läpi kahta raidetta pitkin (yksi per suunta). Vuoroväli on kahden-kolmen minuutin luokkaa. Väkeä on ruuhka-aikaan valtavasti ja junan kaikki ovet avataan, siis kummaltakin puolelta.  Toiselta puolelta poistutaan, toiselta mennään sisään.

Ostbahnhofilla junia siis riitti, mutta kyllästyin melko nopeasti vanhoihin tuttuihin 423:siin. Toisaalta S3:n ja S7:n junat vaihtoivat siellä suuntaa, ja toiminnan nopeutta oli ilo seurata: yhdestä päästä kuljettaja ulos, toisesta toinen sisään, ja taas mentiin.

Kävin myös katsomassa, millainen juna oli tulossa Mühldorfista, jonne aion mennä ensi viikon alkupuolella. Kaksikerrosvaunuja oli työntämässä upouusi 245-sarjan dieselveturi, ja aloin miettiä, käytetäänkö siellä 218:sia enää ollenkaan.

Päätin tarkistaa asian, ja palasin päärautatieasemalle katsomaan, mikä oli seuraavan Mühldorfin junan veturi. Odottamista jäi noin tunti, ja sen ajan vietin muuta junaliikennettä tarkkailemalla.

Retken tähän asti parhaisiin hetkiin kuului, kun 363-sarjan vaihtoveturi toi IC-junarungon laituriin ja lähti seuraaviin tehtäviin. Sitten pääsi viereiseltä raiteelta 111-sarjan vetämä kaksikerrosvaunuista koostuva juna matkaan. Lopuksi IC:n eteen saapui 218-pariveto. En ollut ainoa näytelmää kuvaamassa ollut rautatieharrastaja.

Ja Mühldorfiin oli muuten lähdössä 218422, jonka kuljettaja saattoi olla tuttu YouTubesta… Nyt voin nukkua seuraavat yöni rauhassa

Kategoria(t): Matkakertomukset, München tammikuussa 2015 Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.