Hei sun heilurilles

Heilurilinjaksi kutsutaan linjaa, joka kulkee jostakin, esimerkiksi Lauttasaaresta, jonnekin, esimerkiksi Oulunkylään, siten että matkan varrelle osuu joku iso paikka, kuten Helsingin keskusta. Heilurin tavoin se käy vuorotellen ison kohteen kummallakin puolella.

Joskus käy niin, että logistisista syistä kahta eri puolille menevää linjaa ajetaan heilurin tavoin. Tällöin linjaa ajava auto saapuu jostakin puolenvälin isoon paikkaan, vaihtaa toiselle linjalle ja jatkaa jonnekin toisaalle.

Linjanumeroa vaihtavaa heiluria ajaessa linjakilvet pitää tietenkin vaihtaa matkan varrella, mikä nykyisten, kauko-ohjattujen kilpien aikana tietenkään ei ole kovin helppoa. On monta napinpainallusta, joihin kohdistuva huomio on pois liikenteen seuraamisesta, ja pahimmassa tapauksessa kilpien ohjauslaite on sijoitettu niin, ettei siihen yllä kuljettajan paikalta turvavyö kiinni.

Pitää siis pysähtyä, jotta voi vaihtaa kilvet.

Varoitus: tästä eteenpäin olen kärjistänyt asioita ”hieman”.

Juuri tällaista linjanumeroa vaihtavaa heiluria olin ajamassa eräänä pakkaspäivänä. Linjan vaihtumiskohta oli eräässä bussiterminaalissa, jossa ensimmäisen linjan viimeinen pysäkki oli ennen runkojoukkoliikennevälineen sisäänkäyntiovea, ja toisen linjan ensimmäinen pysäkki sisäänkäynnin jälkeen.

Pysähdyin vaihtamaan kilvet viimeiselle pysäkille ennen terminaalia. Silloin kyytiin juoksi viime hetken matkustaja, joka hellästi koputti etuoveen (oikeastaan törmäsi siihen unohdettuaan massansa inertian). Hän kysyi, menenkö siihen bussiterminaaliin, vaikka linjakilvessä lukeekin jotakin ihan muuta.

Seuraavalla kierroksella edellisestä viisastuneena pysähdyin vaihtamaan kilvet bussiterminaaliin ensimmäisen linjan jättöpysäkille. Silloin takapenkiltä käveli luokseni matkustaja, joka kysyi, enkö jatkakaan sille toiselle linjalle.

Seuraavalla kierroksella edellisistä viisastuneena ajoin jättöpysäkin ohi ja pysähdyin vaihtaman kilvet toisen linjan aloituspysäkille, jonne myös jätin edellisen linjan matkustajat. Silloin viisi ensimmäistä kyytiin tulijaa kysyi, onko tämä se-ja-se linja, koska en ollut vielä ehtinyt vaihtaa linjakilpeä.

Seuraavalla kierroksella edellisistä viisastuneena toimin kuten edelliselläkin, mutta en päästänyt uusia matkustajia sisään, ennen kuin olin vaihtanut linjakilvet. Paikalle hölkkäsi matkustaja, joka oli odottanut lämpimissä sisätiloissa, eli runkolinjan lippuhallissa, ja seurannut ohi ajavien bussien linjanumeroita. Hän sanoi, että minun pitäisi vaihtaa kilvet jo aikaisemmin, jotta hän näkisi, koska hänen bussinsa tulee lähtöpaikalle.

Enempää kierroksia ei sinä päivänä ollut, ja liikennöintitapakin on sittemmin muuttunut. Heilurilinjoja tulee silti olemaan jatkossakin, ja jos linja vaihtuu välillä, en aio valita yhtä tapaa, jota joka kerralla käyttäisin, vaan tilanteen mukaan on mentävä. Ihan niin kuin tässä ammatissa yleensäkin.

(Tämä teksti on maannut luonnoskansiossani ihan alkuajoista lähtien. Nyt päätin sen julkaista, koska parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja kohta puheenaolleita linjoja ei ole enää olemassakaan.)

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.