Uuden alku on vanhan jatkumista

Käytännön työntekoni uusilla linjoillani on käynnistynyt varsin hyvin. Rattimestaruuskisamatkalla tulin siihen tulokseen, että linja-auton kuljettaminen on kovin paljon samanlaista riippumatta siitä, missä maassa sitä tekee, joten varikolta toiselle siirtyminen oli oikeastaan pikkujuttu. Polkimet ja ratti ovat samoilla paikoilla, ajopäiväkirjat (ajomääräykset) ovat saman näköisiä, henkilöautot ja muut kottikärryt pyörivät jaloissa, matkustajat eivät yllättäen poistu kattoluukusta, ja niin edelleen.

Ensimmäisellä työviikolla tuli mikrofonille käyttöä. Tämä on Sundqvistin museobussista. Somero, 16.8.2015.

Ensimmäisellä työviikolla tuli mikrofonille käyttöä. Tämä on Sundqvistin museobussista. Somero, 16.8.2015.

Eräänä iltana tapasin iloisen ihmisen, kun hän sai hukkaamansa omaisuuden takaisin alle tunnin sisällä sen katoamisesta, eikä edes mitään arvotavaraa ollut hävinnyt. Reppu oli vain jäänyt penkille, ja hän huiskutti minut paluumatkalla pysähdyksiin, joten löytötavaratoimistolta menivät hyvät provikat sivu suun.

Olen tavannut myös uusiin Vantaan linjoihin ja Kehärataan tyytymättömän ihmisen. Sattui olemaan vielä niin huono tuuri, että Tuusulanväylän asfaltointityömaan takia eräs hyvin käyttökelpoinen vaihtomahdollisuus oli pois käytöstä. Pääsihän hän yli kolmen vartin maisema-ajelun jälkeen perille, mutta olin kyllä samaa mieltä, että hänen tilanteensa oli heikentynyt entiseen verrattuna.

Niin, se Tuusulanväylän asfalttityömaa. Sekä Käskynhaltijantien että Käpylän rampit päällystettiin uudelleen, minkä vuoksi Tuusulanväylää ajavat bussit eivät päässeet liittymien pysäkeille ajamaan kolmena yönä iltayhdeksän ja aamukuuden välillä. Alunperin sen piti olla kahden yön urakka, mutta se jostakin syystä venyi kolmeksi yöksi.

HSL:n verkkosivuilta minä sen tiedon sain. Tiedotteet vaihtuivat tiuhaan tahtiin työmaan aikataulun pettäessä, ja seuraavaa yötä koskeva ilmoitus tuli näkyville vasta melko myöhään iltapäivällä. Viimeisenä päivänä ehdin jo juhlia, että nyt ei tarvitse ajaa ohi, mutta onneksi tarkastin tilanteen vielä työmatkalla… Työpaikan seinillä en tiedotteita nähnyt, vaikka toisaalta en kovin tarkkaan katsonutkaan.

Etenkin Käskynhaltijantiellä vaihdetaan paljon runkolinjan 550 ja lentokenttälinjan välillä, joten vaikka kuulutuslaitteella ilmoitin kyllä matkustajille, että pysäkki on suljettu, niin silti siellä muutamalla kerralla joku halusi jäädä pois. Ei siinä muu auttanut kuin viedä heidät liian pitkälle, koska moottoritielle pysähtyminen on aivan liian vaarallista.

Pois käytöstä olleille pysäkeille asti tietoa ei ilmeisesti oltu saatu, koska sieltä pyrki ihmisiä kyytiinkin. Sydäntä kylmäsi, kun katsoin heidän ilman heijastimia tulevan sokaisevien työkoneiden keltavilkkujen seasta aitojen yli pimeän moottoritien pientareelle… En pysähtynyt.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.