Ylityöaamut

Tein ylitöinä kaksi aikaista aamuvuoroa, jotka herättivät muistoja menneistä ajoista. Ne olivat virkistävä poikkeus lentokenttälinjojen rutiiniin, mutta myös jännitystä oli ilmassa.

Helsingin Bussiliikenne 409: RMY-541, Scania L94, Ikarus E94, vm. 2004. Reuna, Vantaa, 20.8.2015.

Helsingin Bussiliikenne 409: RMY-541, Scania L94, Ikarus E94, vm. 2004. Reuna, Vantaa, 20.8.2015.

Ensimmäisenä aamuna ajoin Reunalle.

Joskus ennen, kun Helsingin kaupungin liikennelaitos ajoi vain Helsingissä, sen linja-autot oli vakuutettu niin, että vakuutus oli voimassa vain Helsingin kaupungin alueella. Sen takia oli kielletty ajamasta esimerkiksi varikolta Katajaharjuun Kuusisaaren ja Lehtisaaren kautta, koska se reitti kiersi Espoon kautta.

Nykyisin ei tuollaisia rajoituksia ole, joten hyvillä mielin pystyin ajamaan varikolta Riipiläntielle Nurmijärven kautta koukaten.

Itse työpäivä meni varsin hyvin. Eniten etukäteen jännitti Lipputien ja Ruusukvartsintien osuus, koska se ei ollut valmistunut siinä vaiheessa, kun linjoja käytiin opettelemassa. Toisaalta Kivistön bussiterminaalin pysäkkijärjestelyissä en ollut käynyt koskaan pyörimässä, mutta sen olin sentään nähnyt aiemmin omin silmin, ja varikon taukotilasta löytyi tiedotekin asiasta, kartan kera.

Vessasta ei sen sijaan löytynyt valoa. Vanha rahastuslaukku painavine kolikkopusseineen toimii varsin hyvin myös ovistopparina, mutta onhan siinä tietenkin riskinsä.

Helsingin Bussiliikenne 930: VCZ-332, MAN Lion's City, vm. 2009.

Helsingin Bussiliikenne 930: VCZ-332, MAN Lion’s City, vm. 2009.

Toisena aamuna ajoin Askistoon. Vihdintien linjoilla olen tottunut ajamaan Hämeenlinnanväylän ja Kehä III:n kautta, ettei tarvitsisi seistä Vihdintien liikennevaloissa eikä körötellä kuuttakymppiä.

Joskus ennen, kun ajelin työkseni Kameliksikin kutsuttua museoturistibussia, oli lähtö Ruskeasuolta Hämeenlinnanväylälle aina mielenkiintoinen voimien koitos. Se oli niin pienitehoinen auto, että täyteen vauhtiin pääsi yleensä vasta jossakin Kannelmäen kieppeillä. Sekin vauhti, joka oli ennen Pirkkolan ylämäkiä jo päässyt keräntymään, hiipui hiljalleen pois, mutta kun vaan ei antanut periksi, niin mäen päällä oli voittajan olo, ja moottorin lämmöt taatusti kohdillaan.

Nyt sain samanlaista jännitystä elämään, kun MAN-linja-autoni höristeli varsin äänekkäästi, mutta autoa eteenpäin liikuttavaksi voimaksi asti ei maakaasu tuntunut muuttuvan. Taas tippui nopeudesta parikymppiä pois Pirkkolan paikkeilla, mutta en nytkään antanut periksi.

Askistoon päästyäni jännitys sitten loppuikin. Vaikken sitä linjaa ollutkaan aikaisemmin ajanut, niin seutu oli tuttua, ja siinä vaiheessa, kun linja vaihtui sellaiseen, jolla olisi päässyt tuntemattomammille seuduille, oli jo aika lähteä ruokatauolle. Kellohan oli puoli seitsemän, ja ruokalassa puuro jo porisi kattiloissa.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.