Sisäisyyttä ei sisäistetty

Vantaan linjastouudistuksessa, joka tapahtui 10.8., kaikki Vantaan sisäisten linjojen tunnukset vaihtuivat kaksinumeroisista kolminumeroisiksi. Lippujen kelpoisuuteen ei juurikaan tullut muutoksia, mutta silti siitä aiheutui ihmetystä joillekin matkustajille.

Helsingin Bussiliikenne 276: LTF-137, Lahti ScaLa, Scania L94, vm. 2002, ex. Suomen turistiauto 27. Kuva ei liity tapaukseen.

Helsingin Bussiliikenne 276: LTF-137, Lahti ScaLa, Scania L94, vm. 2002, ex. Suomen turistiauto 27. Martinlaakso, Vantaa, 9.9.2015. Kuva ei liity tapaukseen.

Matkustaja: ”Pitääkö tällä linjalla olla seutulippu?”
R.R.: ”Ei tarvitse, Vantaan sisäinen riittää.”
Matkustaja (poistuessaan paikalta): ”Voi h*mm*tti.”
R.R.: ”?”

Seuraavana vuorossa on Espoon sisäinen linjasto, jota kolminumeroistetaan Espoon metron käyttöönoton yhteydessä. Nämä uudistukset ovat mielestäni askel oikeaan suuntaan, koska johan tässä on melkein kolme vuosikymmentä ihmetelty, miksi samalla tariffialueella on jopa kolme eri linjaa samalla tunnuksella.

Samalla päästään hiljalleen eroon sisäisten ja seutulinjojen käsitteistä. Niillähän ei ole oikeastaan muuta merkitystä kuin jakaa linjoja eri karsinoihin, eli erotella juuri ne kaksi tai kolme samalla tunnuksella kulkevaa linjaa.

Kunhan vielä saadaan käyttöön uusi lippujärjestelmä vyöhykkeineen, niin päästään siitäkin ihmettelystä, miksi lippujen kelpoisuus määräytyy kaupunkien rajojen perusteella. Eihän sillekään mitään selvää syytä ole, ja se on omiaan aiheuttamaan hupaisia tilanteita, kun esimerkiksi Landbosta Lauttasaareen pääsee halvemmalla kuin Lauttasaaresta Hanasaareen.

Toinen esimerkki hankaluuksista, joita aiheutuu kuntarajojen käyttämisestä tariffirajoina, ovat viime aikoina paljon puhuttaneet Tapaninkyläntien ja Valimotien risteyksessä olevat kolme pysäkkiä (V5005, V5006, V5013).

9.8. asti ne olivat rahastuksen kannalta yhtäaikaa sekä Helsingin että Vantaan puolella. Jos matkusti silloisella linjalla 70V, niiltä pystyi nousemaan kyytiin Helsingin sisäisellä lipulla. Muilla linjoilla tarvittiin joko Vantaan sisäinen lippu Tammiston suuntaan matkustettaessa, tai seutulippu Helsingin suuntaan matkustettaessa.

10.8. alkaen linja 70V lakkasi kulkemasta, ja nyt Helsingin sisäisellä lipulla ei sieltä enää saa nousta kyytiin. Periaatteessa noilla pysäkeillä ei saa jäädä poiskaan, mikäli omaa vain Helsingin sisäisen lipun, mutta sitä kuljettajan on useimmiten melko vaikea vahtia. Hiljaisempina aikoina lippujen tarkkailu kyllä onnistuu, jos on viitseliäällä mielellä.

Kun tämä yksi poikkeus lippujen voimassaolossa poistuu, niin toinen tulee tilalle.

Säännöt määräävät, jos matka alkaa Helsingistä ja päättyy Helsinkiin, sen voi tehdä Helsingin sisäisellä lipulla. Linjalla 611 Tapaninkyläntien pysäkin kummallakin puolella on Helsinkiä, joten Vantaan läpi saa siis matkustaa Helsingin lipulla. Samoin Vantaan kaupungin alueella alkaville ja päättyville matkoille riittää Vantaan sisäinen lippu, esimerkiksi linjalla 611 Tapaninkyläntieltä Tikkurilaan.

On siis aivan mahdollista, että linjalla 611 matkustaa yhtäaikaa sekä Helsingin että Vantaan sisäisiä matkoja tekeviä matkustajia.

Kyllä minä aika kovasti odotan sitä uutta tariffijärjestelmää, että päästäisiin tällaisista poikkeuksista ja poikkeuksen poikkeuksista. Vaan pahoin pelkään, että kun se lopulta tulee käyttöön, niin sieltäkin alkaa löytyä porsaanreikiä ja sitä myötä poikkeuksia porsaanreiäntukoiksi.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.