Virhelipunmyyntiä

Lentokentälle kulkevalla linjalla 615 rahastaminen muodostaa suuren osan työnkuvasta. Sen johdosta olen viime aikoina joutunut tilittämään rahojani ja tekojani elävälle henkilölle enkä tilitysautomaatille.

Kuljettajien käytössä on siis normaaleja tilityksiä varten tilitysautomaatti, jota meidän odotetaan käyttävän, kun tilitykseen ei liity mitään ongelmia tai erityistapauksia. Esimerkiksi liian suuren korjauslippujen määrän seurauksena joutuu käymään tilityskonttorissa.

Lipunmyyntilaitteen tulostamat liput jäävät kulmistaan kiinni toisiinsa.

Lipunmyyntilaitteen tulostamat liput jäävät kulmistaan kiinni toisiinsa.

Ensimmäinen tapaus oli, kun myin aamuvarhaisella kaksi kaupungin sisäistä lippua. Kofeiini ei vielä ollut ehtinyt vaikuttaa, joten sormet aivoja nopeampina näpyttelivät kaksi erillistä seutulippua, eivätkä edes summaamalla tehneet niistä yhtä myyntiä. Sitten ei auttanut muu kuin korjata jälkimmäinen seutulippu sisäiseksi ja tulostaa yksi ylimääräinen sisäinen lippu. Rahastuslaukkuun jäi viiden euron vaje, jonka olin jo valmis maksamaan omasta pussista, olinhan tehnyt virheen ihan itse, mutta tilityspisteen henkilö suhtautui asiaan mutkattomasti, ja hoiti asian niin, ettei minulle aiheutunut kustannuksia.

Toisella kerralla olin myymässä lippuja kuuden hengen seurueelle. Lastenlippuja tuli yksi liikaa, koska ikärajoja alettiin harkita vasta ensimmäisen tilauksen jälkeen, mutta nyt olin summannut liput yhdeksi myynniksi, ja sain korjattua ne kaikki. Jokaisesta lipusta tulostuu silti oma korjauskuitti, joten melko pitkän serpentiinirimpsun sain aikaiseksi. Ei se seuraavakaan yritys ihan oikein mennyt, mutta annoin sen mennä, kun en jaksanut enempää alkaa säätää. Johan siinä olisi lipunmyyntikoneesta paperi loppunut, ja aikataulusta minuutit.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.