Ojasta allikkoon

Sain viallisen bussin ajettavakseni Kampissa edelliseltä kuljettajalta. Sen vasen etukulma sojotti kohti taivasta ja oikea takakulma viisti maata, koska ilmajousitus oli epäkunnossa.

Lähtöaika oli jo ollut ja mennyt siinä vaiheessa, kun olin saanut penkin ja peilit säädettyä, soitettua varikolle ja kerättyä matkustajat kyytiin. Ajotuntuma ei ollut sen pompottavampi kuin normaalisti, mutta köröttelin silti varoen Suutarilaan, jottei raitiokiskoja ylittäessä jousitus rikkoutuisi enempää, ja kiinnitin erityisen paljon huomiota Malmilla oleviin pysäkkeihin, joissa on tavallista korkeampi reunakivi, jottei oikean kyljen alaosa tai ulospäin aukeavat ovet raapisi sitä vasten.

Olin sopinut työnjohtajan kanssa, että kikka tuo Suutarilaan vara-auton, ja siellähän hän minua sen kanssa jo odottikin, kun saavuin perille. Lähtöaika oli jo ollut ja mennyt siinä vaiheessa, kun olin saanut penkin ja peilit säädettyä ja rahastus- ja Helmi-laitteen avattua.

etupuhallin

Bussien etupuhaltimessa on samanlaiset säädöt kuin henkilöautoissakin. Puhalluksen nopeutta, lämpötilaa ja suuntausta tuulilasin ja jalkatilan välillä pystyy säätämään.

Paluumatkalla Kamppiin alkoi sataa räntää, ja huomasin, että etupuhallin ei toiminut. En siis saanut tuulilasille minkäänlaista lämmittävää ja kuivattavaa puhallusta, ja niinpä lasi huurtui huurtumistaan sitä mukaa kun sisäilman kosteus nousi. Pihlajamäessä en nähnyt enää eteeni, ja oli pakko pysähtyä pyyhkimään etuikkunaan silmänreiät (onneksi pidän aina jonkin verran nenäliinaa mukana).

Kampissa pyyhkäisin tuulilasin kauttaaltaan. Tuntui, että lasissa on enemmän pisaroita ja kosteutta sisäpuolella kuin ulkona. Lähtöaika oli jo ollut ja mennyt, kun pyöräytin bussin korttelin ympäri lähtöpysäkille. Yritin vielä pari kertaa tavoittaa työnjohtajaa pyytääkseni tuomaan varavara-auton jonnekin matkani varrelle, mutta hänen puhelimensa tuuttasi varattua.

hilsepuhallin

Hilsepuhaltimena tunnettu aparaatti on katonrajassa oleva tuuletin. Sieltä se ilmavirrallaan siistii kuljettajien hiukset ja olkapäät hilseestä.

Seuraavalla sivulla oli enemmän ajoaikaa kuin edellisillä, ja sadekin alkoi laantua. Sturenkadulla ei ollut ruuhkaa, joten ehdin hyvissä ajoin Suutarilaan, ja hain vessasta käsipyyhkeitä, joilla lopulta sain lasin kuivattua hyvin. Lopuksi vielä muistin vanhan kikan, ja käänsin hilsepuhaltimen tohottamaan kohti tuulilasia, ja tällä järjestelyllä lasi pysyikin kirkkaana aivan oikeaa laitaa lukuunottamatta.

Sitten olikin jo minun vuoroni antaa viallinen bussi ajettavaksi seuraavalle kuljettajalle. Kai se on se elämän luonnollinen kiertokulku tai jotain…

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.