SLHS:n kesä alkoi

Suomen linja-autohistoriallisella seuralla (SLHS) on kymmenittäin linja-autoja eri puolella Suomea. Niiden ylläpidossa riittäisi yhdistyksen aktivisteilla töitä enemmän kuin on mahdollisuuksia. Sunnuntaina kävin Pyhtäällä ja Sälinkäällä.

Kolmen hengen ryhmämme matka alkoi Helsingistä vesisateessa ja noin vartin myöhässä, joten ajoimme ripeästi uutta moottoritietä pitkin Pyhtään kirkonkylälle. Uutta seiskatietä pitkin lähestyessä pitää ajaa kirkonkylän ohi, eli matkaan on tullut mutka, mutta kokonaisuutta ajatellen matka on kuitenkin nopeutunut hieman (jos on liikkeellä autolla, jolla voi ajaa yli 80 km/h). SLHS pitää majaa Pohjolan Liikenteen talleilla, jossa olikin jo muutama muu aktiivinen jäsen paikalla.

Sundqvist Buss: JRB-84 (ex ÅL 77), Volvo B57, Autokori Airisto, vm. 1968. Kuva on otettu SLHS:n Airistolla Airistolle -retkellä 21.8.2005, mutta paikkaa en enää muista. Joku lossiranta se kuitenkin oli.

Sundqvist Buss: JRB-84 (ex ÅL 77), Volvo B57, Autokori Airisto, vm. 1968. Kuva on otettu SLHS:n Airistolla Airistolle -retkellä 21.8.2005, mutta paikkaa en enää muista. Joku lossiranta se kuitenkin oli.

Työkohteenamme oli ns. Sundqvist eli ahvenanmaalainen Volvo B57 / Airisto, joka kaipasi perushuoltoa, eli alustan rasvausta, öljynvaihtoa, siivousta jne. Lisäksi taka-akselistossa oli jotakin löysällä, joten pyörä ja akseli piti ottaa irti.

Ennen kuin Sundqvistin kimppuun päästiin, piti siirtää huoltomontun päältä pois Onni Vilkkaan Scania K112 / Kutter. Ennen kuin Onni Vilkkaan kimppuun päästiin, piti sen tieltä siirtää pois vanha Volvo BM -traktori. Joinakin talkoopäivinä sen käynnistämisessä on ollut hieman ongelmia, mutta nyt siihen kuulemma on vaihdettu akut, joten se hörähti helposti käyntiin.

Onni Vilkkaan käynnistämisessä olikin sitten hieman enemmän ongelmia. Paikalla oli kaksi akkulaturia, neljä akkua, käynnistyskaapeleita, ja kellarissa onneksi muutamia sähkötauluun sopivia sulakkeita, koska niitä paloi vähän väliä. Kun kaikki tämäkään ei auttanut, otettiin vielä kaksi akkua Vantaan Liikenteen Volvo B57 / Wiimasta, ja niillä Scania lähti käyntiin ensimmäisellä virta-avaimen väännöllä. Sinä aikana oli paineilmasäiliötkin jo saatu täytettyä ulkoisesta lähteestä, joten Onni Vilkkaan varsinainen ulos siirtäminen ulos kävi nopeasti.

"Jurbbiva" auto tarvitsisi kipeästi pesua.

”Jurbbiva” auto tarvitsisi kipeästi pesua.

Sundqvist saatiin huollettua, ja sisältä siivottua. Sisätilojen osalta jäi kylläkin käytävän matto tamppaamatta ja paikoilleen asettamatta, mutta pitäähän sitä jotakin jättää ensi kertaan. Ulkopesukin pitää vielä suorittaa, siihenhän ei Pyhtään talleilla ollut mahdollisuutta.

Pakkasimme tavarat kasaan, ja kuivahtaneessa kelissä alkoi Sundqvistin siirtoajo Sälinkäälle, jossa meillä on kaksipaikkainen talli vuokrattuna. Porvooseen asti palailtiin kuivuneessa kelissä samoja jälkiä kuin mennessäkin, ja Porvoon Liikenteen kulmalta käännyttiin Mäntsäläntielle. Maantiellä Volvo B57 on hyvä ajaa, vaikka huippunopeus ei päätä huimaa. Hieman yli kahdeksaakymppiä sillä voi ajaa, mutta ajoneuvokohtainen nopeusrajoitus on tietenkin vain 80 km/h.

Sälinkään talli on melko ahdas, mutta kyllä sinne tarkkaan ajamalla mahtuu vähän pienempikin auto.

Sälinkään talli on melko ahdas, mutta kyllä sinne tarkkaan ajamalla mahtuu vähän pienempikin auto.

Mäntsälässä tankkasimme auton täyteen. Siinä tuli esille Volvo B57:n polttoaineen syöttöpumpun huono puoli, kun auto tuppaa ”nyökkimään” hitaasti ajaessa, ja tämä nimenomainen yksilö on vielä pahimmasta päästä. Tankkiin saatiin dieseliä, ja auto vietiin talliin, joka on ahtaammanpuoleinen…

Tätä kirjoittaessanikin on puhelin pirahtanut muutamaan kertaan. Kaksi muutakin autoa pitäisi siirtää, joten ensi viikollakaan minulla ei liene ohjelmasta puutetta.

Kategoria(t): Joukkoliikenneharrastus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.