Rutiineista

Olen sitä mieltä, että kun mitä tahansa suorittavaa työtä tekee tarpeeksi pitkään, siitä tulee rutiininomaista. Kun ulosajoja varikolta, kuljettajanvaihtotilanteita, pysäkeille pysähtymisiä ja muita sellaisia kertyy tuhansia ja kymmeniätuhansia, ne muuttuvat melkeinpä automaattisiksi tapahtumaketjuiksi.

En pidä rutinoitumista välttämättä huonona asiana. Se tuo tietyssä mielessä turvallisuutta, ja sen avulla muistan tehdä kaikki tapahtumaan liittyvät asiat.

Esimerkiksi pysäkille pysähtymisessä on tietty tapa toimia, jota voisin ruotia hyvinkin tarkasti, mutta pääkohdat ovat pysähtyminen, matkustajapalvelu, ja liikkeelle lähtö.

HelB 1511 Pihlajisto

Runkolinjoilla pysäkkirutiinia on muutettava, koska matkustajia tulee sisään myös keskiovista. (Tai siis periaatteessa myös keskiovista, käytännössä yleensä vain keskiovista, lukuunottamatta niitä uskalikkoja, jotka kapuavat takaa sisään kiellosta huolimatta.) Pihlajisto, 15.5.2016.

Joskus käy niin, että pysäkillä oleva matkustaja näyttää minulle merkkiä, mutta kun pääsen lähemmäksi, hän alkaa huitoa, että ei hän kyytiin tulekaan. Tässä vaiheessa rutiini on jo käynnistynyt, ja melko varmasti pysähdyn pysäkille kaikesta huolimatta.

Ensinnäkin olen rutinoitunut siihen, että mm. muun liikenteen tarkkailu vasemmasta peilistä ja vilkun näyttäminen vasemmalle tapahtuvat tietyssä järjestyksessä. Jos päätänkin jatkaa matkaa pysähtymättä, on olemassa riski, että unohdan tehdä jotain, ja että tapahtuu jokin vahinko. Sitä on ehkä hieman vaikea kuvailla sanoin, mutta en usko, että lentokoneessa ja nykyään jopa leikkaussaleissa turhan takia käytetään tarkistuslistoja, joiden avulla tietyt asiat tulevat aina tehtyä määrätyssä järjestyksessä. Pysäkille pysähtymisen rutiinini on kuin ulkoa muistettu tarkistuslista.

Toiseksi kyseeseen tulee muu liikenne ja ennalta-arvattavuus. Muun liikenteen on yksinkertaistaen annettava esteetön kulku pysäkiltä liikkeelle lähtevälle linja-autolle, mutta jos en pysähdy, väistämisvelvollisuus jääkin minulle. Jos on muuta liikennettä, se merkitsee, että useimmiten joudun pysähtymään pysäkille, jotta saisin noudatettua velvollisuuttani. Muu liikennekin on tottunut siihen, että vilkkua oikealle näyttävä bussi on pysähtymässä pysäkille, ja jos se yllättäen tempaiseekin takaisin kaistalle, onnettomuusriski kasvaa normaalitilanteeseen verrattuna.

Sitten on tietenkin niitä tilanteita, että kyydistäni on jäämässä joku pois, ja sen takia joudun pysähtymään, vaikka pysäkillä olijat yrittävät viittoa ajamaan ohi. Ja samoin päinvastoin, jos joku sanoo painaneensa stop-nappulaa vahingossa ja pysäkiltä on joku tulossa kyytiin.

Vielä pitää mainita sekin tapaus, kun joku matkustajista huusi perältä, että painoi stoppia turhaan, ja ettei hän jääkään pois. Melkein saman tien toisaalta bussista kuului huuto eräältä toiselta matkustajalta, että hän kyllä jää, että pysähdy vaan.

Mitäpä tästä nyt yhteenvetona sanomaan? Joskus saatan pysähtyä turhaan, mutta kokemus on opettanut, että se on yleensä vähemmän haitallista kuin olla pysähtymättä silloin, kun pysähdys olisi tarpeen.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.