Varapohjat

Minun listallani oli torstaina ja perjantaina varapohjat. Kummallekin päivälle tuli ajettavaa, mutta perjantain työpäivä oli mielenkiintoisempi.

Aloitin ajamalla yhden sivun linjaa 445 Reunalta Kivistöön. Se on Riipiläntien siltatyömaan takia koko kesän poikkeusreitillä, ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun ajoin poikkeusosuuden. Eipä tuo nyt reittituntemuksen osalta iso ponnistus ollut, koska Seutulan seutu on minulle kuitenkin melko tuttua, eikä siellä teitäkään paljon ole (en ainakaan tunnistanut yhtään teistä lukijoista).

HelB 724 Varisto

HelB 724: EBG-666, Volvo 8700 (B12B), vm. 2007. Varisto, Vantaa, 8.7.2016.

Ensimmäisen tauon jälkeen kävin ajamassa kierroksen 571:tä. Pitkä, Vantaan sisäinen poikittaislinja on kyllä tullut tutuksi, olenhan körötellyt sen kolmen- ja neljänkympin nopeusrajoitusten hallitsemaa reittiä melko usein viime aikoina. Erikoiseksi tämän keskimmäisen rupeaman tekikin se, että ajoneuvona oli Volvo 8700. Yleensähän 571:n liikenne hoidetaan kokonaan Scania Omniexpresseillä.

Normaalisti työpäivä olisi päättynyt siihen, mutta ajojärjestelijä oli kehittänyt jatkoksi vielä pienen palan yhdestä toisesta työpäivästä. Katkaiseminen oli tehty vieläpä keskeltä rupeamaa. Tuollaiset yhden sivun vetäisyt eivät ole mitenkään harvinaisia sijaiskuljettajille, jotka joskus paikkaavat pommiin nukkuneitakin, mutta koska edellisestä kerrasta on jo aikaa, niin kyllä minä ihmettelin edellispäivänä työajat tiedoksi saadessani, että ei tämä nyt täsmää oikein mitenkään päin mihinkään kokonaiseen työpäivään.

Tällä kerralla erikoinen pikku pätkä varikolta Elielinaukion kautta Askistoon johtui henkilöstöpolitiikasta. Tarkemmin en selitä, mutta vihjaan, että sen yhden 332-sivun jälkeen bussi vaihtoi ajamaan linjaa 335.

Tässä lopussa oli vielä tarkoitus kertoa siitä, mikä on varapohja. Koska mielessäni on pitkään pyörinyt tehdä sanakirja erikoisista termeistä, joita teksteissäni silloin tällöin esiintyy, niin nyt päätin sen toteuttaa: Sanastoa.

 

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.