2. matkapäivä: Epping Ongar Railway

Perjantaina kävin tutustumassa kohteeseen, jota olen silmäillyt jo pitkään: Epping Ongar Railway.

  • Vuonna 1856 Eastern Counties Railway rakensi rautatien Stratfordista Loughtoniin. Sitä jatkettiin Ongariin 1865.
  • Vuonna 1900 perustettiin maanalainen Central London Railway.
  • Lontoon liikennelaitos perustettiin 1933, ja Central London Railwaystä tuli Central-linja.
  • Toisen maailmansodan jälkeen Central-linja laajeni koillisen ja idän lähiöihin. Käytännössä yksityisten rautatieyhtiöiden liikennettä korvattiin maanalaisella.
  • Vuonna 1949 Central-linja ja sähköistetty rata saavuttivat Eppingin. Myös Eppingin ja Ongarin välinen liikenne tuli Lontoon liikennelaitokselle, mutta oli aluksi höyryvetoista.
  • Eppingin ja Ongarin väli sähköistettiin 1957 siten, että radalla pystyi kulkemaan vain yksi pitkä tai kaksi lyhyttä junaa samanaikaisesti.
  • Liikenne Eppingin ja Ongarin välillä lakkautettiin kannattamattomana 1994.
  • Ensimmäinen museojuna liikkui vuonna 2004.

Saavuin matkaseurana olevan ystävän kanssa Eppingiin Central-linjan kyydissä. Keskustan ihmistungos ja meluisat terästunnelit olivat vaihtuneet maaseudun rauhaan, peltoihin ja lehmiin.

Eppingin asemalta oli bussikuljetus North Wealdiin, joka on museoradan keskivaiheilla. Routemaster saapui jonkin verran aikataulusta jäljessä tietöiden ja kiertotien takia, mutta matka oli kuitenkin mukava. North Wealdin asemalta on järjestetty bussikuljetus kolmelle lähiseudun paikkakunnalle (ml. Eppingin asema), joten päivän aikana North Wealdin aseman edustalla pyöri kolme muutakin museobussia.

Rautatien puolella oli liikenteessä kaksi junaa.

Ensimmäiseksi menimme 205-sarjan dieselmoottorijunan kyytiin. Se on äänimaailmaltaan niin erikoinen, että on saanut lempinimensäkin moottorin hyrskäämisen perusteella. English Elektricin nelisylinterisen dieselmoottorin putputuksen saattelemana matkustimme Epping Forestiin, metsän keskelle, jossa ei ollut tarjolla edes laituria. Silti kuulutus kertoi, että Eppingin metroasema ei ole pitkän kävelymatkan päässä.

Kuljettaja käveli junayksikön toiseen päähän, ja paluumatka alkoi. Viereisellä penkillä istunut, tarkkoja muistiinpanoja tehnyt herra sai puhelun, ja hetken päästä työnsi puhelimen ulos ikkunasta yrittäessään vakuuttaa keskustelukumppaniaan siitä, että todella on ”Thumpperin” kyydissä.

North Wealdissa odotimme toista junaa.

Eppingin päässä junaa oli höyryveturi 1744, joka on alunperin ollut Great Northern Railwayn N2-tyyppiä. Se on tulistettu ja varustettu lauhduttimella, jonka avulla työnsä tehnyt poistohöyry muutetaan taas vedeksi, jotta se voitaisiin käyttää uudelleen. Pyörien välissä näkymättömissä olevat sylinterit ja lauhdutuslaitteiston putket ovat suurin ero suomalaiseen veturiin nähden sen ulkonäössä.

Junan toisessa päässä oli dieselveturi 31438, joka on rakennettu vuonna 1959 tavarajunien ja sivuratojen henkilöjunien vetoon. Elämänsä aikana se on kokenut monia muutoksia, mm. höyrylämmityskattila on vaihtunut sähkölämmityksen vaatimaan laitteistoon. Erikoisuutena veturissa on kaksi eri jarrujärjestelmää, minkä ansiosta sillä voi vetää sekä ilma- että tyhjiöjarrullisia vaunuja.

Junan lähtiessä Ongarin suuntaan hyppäsimme dieselin hyttiin, jossa sielläkin sai matkustaa muutama ihminen kerrallaan pientä lisämaksua vastaan. Dieselin äänet kuuluivat erityisen hyvin, vaikka konehuoneen ovi olikin kiinni. Toisaalta melkein koko matka oli alamäkeä, eli kovin paljon tehoja ei otettu irti. Kuljettajan työskentelyä oli mukava seurata.

Veturien välissä oli neljä vaunua, joita en tässä yhteydessä erittele sen tarkemmin kuin että kaksi vaunua oli ensimmäistä sukupolvea ja kaksi toista. Paluumatkan Ongarista vietimme mahdollisimman lähellä höyryveturia, eli 2. luokan jarrullinen matkustajavaunussa, jossa istumapaikat ovat yhdessä isossa osastossa. Siihen oli viritetty baarikin, koska EOR:n tämän viikonlopun erikoistapahtuma oli real ale -olutfestivaali.

Höyryveturin työskentelyä ja kimeitä vihellyksiä kuunnellen nautimme matkasta. Konduktöörikin kävi korottamassa ääntään, jotta kuulisimme hänen lipuntarkastuspyyntönsä veturin meteliltä. North Wealdissa seurasimme vielä, kun höyry lähti varikolle. Päivän vakinainen junaliikenne oli päättynyt, ja illan olutfestarijunat ajettaisiin toisella veturilla.

Päätimme poistua paikalta eri suuntaan kuin mistä olimme tulleet. Routemasterin huippunopeus ei päätä huimaa, mutta kyllä silti maaseututeiden silloilla ja muissa kapeikoissa melko kovan tuntuisesti mentiin. Maisema koostui lähes pelkästään pelloista ja kotieläimistä.

Bussi oli lopulta menossa Shendoniin, jonka kohdalla joukkoliikennekartalla sanottiin, että tavallinen vyöhyketaksa ei yllä sinne asti. Niinpä jäimme pois jo Brentwoodissa, ja koska pysäkkiä ei ollut sopivassa kohdassa, niin hyppäsimme ulos avoimelta takasillalta bussin pysähtyessä liikennevaloihin. Ehdottomasti on Routemasterien parhaita puolia!

Palasimme keskemmälle Lontoota ns. TfL Railin Elizabeth-linjan kyydissä, vaikka melkeinpä paremmin tuo rautatie vielä tunnetaan Crossrailina. Crossrail on Lontoon halki idästä länteen kulkeva rautatie, joka alittaa keskustan tunnelissa. Ulompana, lähiövyöhykkeellä, käytetään olemassaolevaa infrastruktuuria, ja vanhat junat ja asemat brändätään TfL Railin tummansinisiin väreihin.

Matkalla Liverpool Streetin asemalle käytettiin siis vielä vanhaa kunnon 315-sarjan junaa mouruavine moottoreineen. Vaikkei ollut kuuma päivä, ikkunat olivat auki, ja hymy naamalla kuuntelin matkantekoa. Romfordin asemalta lähtö oli erityisen mieleenpainuva, koska ylämäessä kiihdytettiin nollasta täyteen vauhtiin.

Illan pimetessä matkustimme vielä kolmella bussilla takaisin hotellille. Vaihdot olivat helppoja, ja modernin tekniikan avulla on helppo seurata matkan edistymistä ja jäädä pois oikealla pysäkillä. Ilman matkaseuraa olisin varmaan päätynyt käyttämään metroa, ja jäänyt taas kerran paitsi maisemista, joten kiitos patistuksesta. Lontoon eri kolkkia oppii tuntemaankin paremmin maan pinnalla liikkuen, ja näkee käytännössä, miten metroasemat oikeasti sijoittuvat toisiinsa nähden. (Linjakartan, tai oikeammin linhakaavion mittakaavaahan  on tahallaan vääristelty, jotta kaikki mahtuisi, mutta se on ihan toisen tekstin aihe.)

Hotellilla keskityin mieluummin katsomaan David Bowie -spesiaalia televisiosta, joten tämän päivän kertomuksen julkaiseminen viivästyi hieman.

Kategoria(t): Matkakertomukset Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.