Päiväni veturinkuljettajana

Lauantaina Tapiolan Heikintorilla oli Alppirautatien viimeinen näyttelypäivä vähään aikaan. Olen sitäkin rataa muutamaan kertaan käynyt katsomassa eri paikoissa, ja nyt jouduin itsekin vedetyksi mukaan toimintaan (hyvällä tavalla).

karjaa

Karjaa

Siitä on aikaa varmaankin toistakymmentä vuotta kun olen viimeksi ollut aktiivisesti pienoisrautatieharrastuksessa mukana, eli lähinnä jossakin kerhossa tai yhdistyksessä liikennöimässä junilla. Toki olen vuosien varrella käynyt pienoismalli- ja -rautetienäyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla, ja joka kerralla on tehnyt mieli aktivoida sitäkin puolta joukkoliikenneharrastuksestani nykyistä enemmän. Toisaalta käytettävissä oleva aika on aika rajoittava tekijä.

Lauantain ajopäivä oli alppirautatieharrastajienkin puolelta erikoinen, koska siellä kokeiltiin aikataulujen mukaan ajamista. Alppiradan liikennöinnissä keskitytään tieynlaiseen näyttävyyteen, siis siihen, että radalla kulkisi paljon junia tihein vuorovälein, mikä kiinnostaa katsomaan tulleita ihmisiä enemmän kuin vaikkapa tarkasti esikuvan mukainen ajaminen lähtölupineen ja vaihtotöineen.

Olin jo aiemmin käynyt harjoittelemassa kännykkään tai muuhun älylaitteeseen ladattavan junanohjaussovelluksen käyttämistä, joten se ei ollut ihan outoa. Enemmän minua pelotti alussa, pysynkö liikenteen tahdissa; aikataulu vaikutti paikoin melko tiukalta. Ihan hyvin kaikki lähti kuitenkin rullaamaan, ja ajelin tyytyväisenä monen monta kierrosta.

ae-6-6

BLS Ae 8/8

Eräänä hetkenä ajelin hieman hitaampaa, Ae 8/8:n vetämää junaa (suurin nopeus 125 km/h), ja perässäni huohotti Railjet (sn 230 km/h). Ajomestari määräsi minut päästämään nopeamman junan ohi eräällä asemalla, ja perusti sille asemalle väliaikaisen junansuorituspaikan (=asema, seisake tms., jossa junaliikennettä ohjataan). Minähän en sen aseman tietokoneistettua asetinlaitetta osannut käyttää, ja kun raidejärjestyskin oli outo, niin ei siitä mitään olisi tullut.

Junien ohjaukseen liittyy myös toinen asia, jota olin jännittänyt. Noin kello 13.45 minun nimittäin piti Sissachin aseman vaihteissa kääntää junani kulkemaan toiseen suuntaan. Sissachin vaihteet ovat käsikäyttöisiä, ja tavallisen ”henkselimallisen” neljän vaihteen ja raideristeyksen raiteenvaihtopaikan raideyhteydet on helppo omaksua. Toki myös ajomestari oli varmistamassa toimintaa.

swissexpress

Kuvituskuva.

Radalla liikkui jonkin verran myös aikatauluttomia junia. Eräs niistä juuttui Oltenin aseman mäkeen joksikin aikaa, ja siinä perässähän minäkin odottelin joitakin minuutteja. Aikataulu meni menojaan, mutta suosikkimietelauseitanihan on se, että kun on tarpeeksi myöhässä, onkin jo itse asiassa vähän etuajassa.

Päivän viimeistä junaa ajaessani se sama Oltenin mäki sitten koitui omaksi kohtaloksenikin. Re 460:ssa ei ollut riittävästi kitkapainoa mäen nousemiseen, ja niinpä juutuin siihen. Yritin ottaa vauhtia muutamaan kertaan, mistä ei paljon apua ollut. Niin hauskaa kuin tilanteen hoitaminen esikuvanmukaisesti olisikin ollut, niin nyt ei ollut aika tilata apuveturia tai alkaa pätkiä junaa vähemmän painaviin osiin. Loput kierrokset ajoin varaveturilla.

Tästäkin päivästä jäi monta hyvää muistoa, ja enköhän minä sen ota uusiksi joku kerta, jos aikaa riittää, ja jos minun annetaan.

Kategoria(t): Joukkoliikenneharrastus Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.