Peruuttava lipunmyyntilaite

Otin tämän vuoden taitoajokilpailuja varten pyysin yhden vapaapäivän, minkä takia työvuorolistalleni ilmestyi pikkuvarikon työpäivä, jonka mieluusti kävin ajamassa.

Päivä alkoi linjalla 77, bussilla 302. Tuo Scala on alunpitäen hankittu linjalle 550, jonka liikenne alkoi vuonna 2003. Sen jälkeenhän se sai sinisävyisen brändin ja sitä alettiin kutsua JoukoJokeri-linjaksi J550. Nyt ylimääräiset kirjaimet on jo poistettu, väri on oranssi, ja kutsumanimi runkolinja.

302 kuului sellaiseen Scala-erään, jossa on Thorebin C90-ajotietokone  Linja 550 on alusta alkaen kuulunut Helmi-järjestelmän piirin, ja siksipä C90 oli myös ohjelmoitu toimimaan Helmi-laitteena. Odotin innolla, että pääsisin verestämään vanhoja muistoja ja seuraamaan matkantekoani Thorebin commodoremaisesta näytöstä, mutta olivatkin, peijakkaat, asentaneet tähänkin Scalaan uudet rahastuslaitteet, ja sen myötä C90 oli kokonaan raksittu pois käytöstä.

Päivän toisellakin osuudella oli uudet masiinat, jotka viimeksi ovat päässeet kyseenalaiseen julkisuuteen Demokraatissa. Minulla ei ole ollut niiden kanssa ongelmia oikeastaan lainkaan, haamulippuja ei ole ollut, eikä rahastuskassassa siis ole ollut vajausta. Eniten uudessa rahastusjärjestelmässä minua korpeaa hitaus ja kankeus.

Sitten yritin myydä lipun eräälle asiakkaalle, mutta mitään ei tulostunut. Sitten yritin korjata virheellisen lipunmyynnin, mikä vahvisti sen, että laite oli tosiaan mielestään tulostanut lipun, mutta korjauskuittiakaan ei tulostunut.

Aloin tutkia ongelmaa tarkemmin, jos vaikka laitteessa olisi ollut paperitukos. Avasin kannen, ja tulostin muutamia testitulosteita. Kolmannella kerralla laite imi tulostuksen aikana paperia sisäänsä, neljännellä kerralla taas sylki ulos. Samanlaiset peruutuskohtaukset toistuivat satunnaisesti, ja lippupaperi alkoi täyttyä ylösalaisin olevista testiteksteistä. Se pätkä piti ihan ottaa talteen, koska eihän muuten kukaan usko tarinaani kaoottisesta Parkeonista.

Suljin kannen ja päätin aloittaa lehtijutussa mainitun lipunmyyntilakon välittömästi, ja ajoa jatkamaan tullut kuljettaja kertoi alkavansa hänkin tukilakkoon. Lippukassanhoitaja suhtautui lipun ja korjauskuitin puutteeseen ymmärtäväisesti.

Sikäli työpäivä oli ihan mukava, että ehdin kiikuttaa älypuhelimen huoltoon ruokatauon aikana.

Lopuksi vielä meta-asiaa yhden kappaleen verran. Puhelinharmit sekä hieman mukavammatkin tekemiset harrastusten parissa ovat johtaneet siihen, että edellisen tekstin julkaisemisesta on jo kulunut yli viikko, minkä aikoinaan asetin päivitystahtitavoitteeksi. Pyydän viivästystä anteeksi.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Peruuttava lipunmyyntilaite

  1. Paluuviite: Kuinka rahastuslaitteet toimivat? | Rattiriemua

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.