Sopu sijaa antaa

Alkuvuodesta oli päivä, jolloin Kampin metroaseman edessä oleva bussiterminaali alkoi käydä ahtaaksi, ja etenkin linjojen 41 ja 42 laituri.

Ruuhka-aika oli aluillaan, ja oli melko hiljainen päivä matkustajamäärien ja liikenteen suhteen. Saavuin Kamppiin, ja havaitsin, että edellinen saman linjan bussi oli vielä lähtemättä. Minulle on tärkeätä, että bussit ovat oikeassa järjestyksessä lähtöpaikalla, koska silloin etummaisena olevan bussin on aina helpointa lähteä, ja toisaalta matkustajatkin pysyvät perässä siitä, mikä bussi on lähdössä ensin. Tarkastin siis aikataulusta, että minua ennen piti lähteä vielä kaksi bussia, ja jäin hieman taemmas odottelemaan varikolta minun ja laiturissa olevan bussin väliin tulevaa ruuhkavuoroa. Mielikuva oli selvä: laiturissa oleva lähtisi ensin, sitten ruuhkavuoro, sitten minä.

Samaan aikaan myös toisella samasta laiturista lähtevällä linjalla oli samankaltainen tilanne. Siltä linjalta oli paikalla vasta yksi kolmesta bussista, joten yli kolmen ja puolen, lähes neljän bussin mittaiseen laituriin mahtui vielä juuri ja juuri.

Sitten paikalle putkahti ruuhkavuoro, ja heti sen perässä seuraava toisen linjan bussi. Nyt siitä laituriväliköstä ei enää mahtunut ajamaan läpi, mutta en pitänyt sitä suurena ongelmana. Toinen laiturivälikkö oli vielä käytettävissä, ja 41:n ja 42:n bussit olivat vielä oikeassa järjestyksessä, eli meidän ei tarvinnut ohitella toisiamme.

Siinä vaiheessa putosin kärryiltä, kun oman linjani ruuhkavuoro alkoi vääntäytyä pois kahden muun bussin ahtaasta välistä. Ilmeisesti asia oli sitten kuitenkin niin päin, että ruuhkavuoro lähti ennen bussia, joka oli ollut paikalla jo siinä vaiheessa, kun minä saavuin Kamppiin. Tilaa ei ollut monta metriä, mutta ammattikuljettajien kyseesä ollen ja toisen kuljettajan antaessa merkkiä suma saatiin purkautumaan. Aloin kuitenkin katua sitä, etten ollut ajanut väljemmille vesille parkkiin, vaikka se olisi merkinnyt oman lähtöslotin menettämistä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kampin tungos palautui mieleeni sähköbussia ajellessa. Kesäaikatauluissa sähköbussit ajavat peräkkäisissä vuoroissa, ja taemmassa vuorossa oleva sähköbussi palaa varikolle melko aikaisin illalla. Aikataulu on huomattavan löysä, ja yleensä seuraava vuoro ehtii Invalidisäätiölle ennen edellisen lähtöä.

Niinpä saavuin eräänä päivänä päätepysäkille kotiin lähtö mielessäni.Ennen varikolle menoa päivän viimeinen tehtävä oli ladata sähköbussi, mihin oli varattu aikaa joitakin minuutteja. Sitä ei kuitenkaan oltu otettu huomioon, että latauspaikalle ei välttämättä pääsekään juuri sillä hetkellä, kun latausaika alkaa. Talviaikataulukaudella tämä ei ollut ongelma, koska sähköbussit palasivat varikolle niin myöhään, ettei Invalidisäätiöltä enää ollut lähtevää liikennettä.

Niinhän siinä juuri kävi, että jouduin odottelemaan hetken aikaa, ennen kuin pääsin lataamaan. Sen takia jouduin kuittaamaan muutamia minuutteja ylitöitä, mitä en ollenkaan pane pahakseni.

Myöhemmin ajoin etummaista sähköbussivuoroa, ja muistin, että takanani ajava bussi on lähdössä varikolle. Kun sain oman Linkkerini ladattua, ajoin lähtöpaikalta pois, ja niinpä minua seurannut kollega pääsi ajoissa kotiin. Eikä edes yksikään matkustaja mennyt sekaisin siitä, mikä bussi seuraavaksi on lähdössä, koska yhtään matkustajaa ei ollut siihen aikaan sieltä lähdössä.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.