Lontooseen joukkoliikennettä harrastamaan

Lauantaina lähdin ystävän kanssa viettämään pitkää viikonloppua Lontooseen. Päätös lähteä syntyi melko pian sen jälkeen, kun huomasin, että Mail Rail on avattu yleisölle ja että Lontoon joukkoliikennemuseon varikolla on avoimet ovet.

Menomatka sujui kutakuinkin normaalien rutiinien parissa. Lentokone oli aivan täyteen pakattu, ja niin uusi, ettei edes wifiä oltu vielä asennettu. Sen sijaan ohjaamohenkilökunta lupasi viihdyttää meitä matkan ajan, mutta lupausta ei lunastettu, ellei normaaleja kuulutuksia lasketa, enkä edes minä ole niin outo, että laskisin.

Gatwickin lentokenttää kuvailisin käsitettävän kokoiseksi. Tietenkin koneelta on käveltävä jonkin matkaa terminaaliin, koska niitä ei yleensä parkkeerata päällekkäin, mutta ainakin eteläinen terminaali oli näppärän kokoinen.

Gatwickin terminaalien välillä kulki kaksi samanlaista kulkupeliä vierekkäisiä raiteita pitkin. Kumpikin pysytteli omalla raiteellaan, koska ilmeisesti vaihteiden rakentaminen tällaiseen järjestelmään on hankalaa.

Pohjoiseen terminaaliin pääsi siirtymään kumipyörillä kulkevalla automaattimetrolla, joka kulki yllättävän lujaa. Betoninen ”kisko” oli epätasainen, joten kyyti ei ollut sen tasaisempaa kuin normaalilla bussillakaan, ja ratakin tällaisille välineelle pitää erikseen rakentaa ja eristää muusta liikenteestä. Olenkin sitä mieltä, että tällaiset erikoisuudet sopivat nimenomaan täyttämään tällaisia pieniä ekolokeroita, eikä niistä ole koko kaupungin joukkoliikennevälineiksi. Perinteiselle rauta- tai raitiotieradalle luulisi olevan helpompi rakentaa vaihteitakin, täällä niitä ei ollut yhtään.

Siirtymän keskemmälle Lontoota olimme päättäneet tehdä bussilla. Alkumatka sujui moottoritiemäistä tietä pitkin, mutta Bansteadin jälkeen matka hidastui, ja varsinkin Suttonin asemaa ympäri pyöriessä alkoi loppua usko perille pääsyyn. Takanamme istuneilla amerikkalaisilla oli sama vaiva, ja he kysyivät minulta, milloin ollaan perillä. Annoin kartan perusteella jonkinlaisen aika-arvion, joka meni erittäin paljon pieleen, koska en vähäisen kokemukseni perusteella osannut arvata, että ruuhkien ja liikennevalojen takia keskinopeus laskisi aivan niin alas kuin se laski. Siitä huolimatta en heidän silmissään ollut outo, vaikka kaikki muu tuntuikin olevan weird.

Victorian rautatieaseman paikallisbussiterminaalin puoli. Victoria on Britannian toiseksi vilkkain rautatieasema (noin 80 miljoonaa matkustajaa vuosittain).

Victorian asemalla söimme lounasta paikassa, josta aiemmalla matkalla olin saanut mainiota englantilaista aamiaista. Nyt oli jo lounasaika, ja ruokapuolikin oli täynnä, mutta jäimme kuitenkin juomalan pöytiin syömään. Seuraavat samaan pöytään tulleet ihmettelivät tilaussysteemiä, jossa ruokalistat olivat pöydässä, mutta ruoka tilattiin baaritiskiltä ja itse valikoidun pöydän numero piti kertoa myös. Selitin asian kyllä, mutta en tiedä, menikö se perille.

Metromatkalla hotellille pääsimme osaksi lauantain ostosruuhkaa. Lippuporttienkin kanssa oli ongelmia, ja meitä pompotettiin sisäänkäynniltä toiselle. Joka kerralla se väentungos jaksaa yllättää, vaikka siihen miten olisi kuvitellut henkisesti valmistautuneensa.

Illalla kävimme vielä bussiajelulla Lontoon luoteispuolella. Rahan säästö oli osaltaan mielessä kulkumuotoja valitessa: Oyster-matkakortin vyöhykkeiden 1-3 päivälippu raideliikenteeseen maksaa £7.70, johon sisältyy rajaton bussien käyttö vyöhykkeestä riippumatta. Oysterin pay as you go -ominaisuuden (eli HSL:n termein arvon (eli ihmisten termein kortille ladatun rahan)) käyttöön liittyy monia monimutkaisuuksia, joista voisi kirjoittaa oman artikkelinsa, mutta olen ajan myötä oppinut kulkemaan sen kanssa niin, että ei jatkuvasti tarvitse olla lipputoimistossa oikomassa virheellisiä veloituksia.

Olin Internet-lähteestä katsonut, että Golders Greenin asemalta kulkisi Scania Omnidekka -busseja, mutta oman kulkupelimme malliksi osoittautui kuitenkin sukupolvea uudempi Omnicity. Kaveri sai kuitenkin FB:n kautta melko varman vinkin siitä, mistä päin Omnidekkoja kannattaisi etsiä, ja päätimme palata myöhemmin asiaan. Omnicityllä päädyimme Pinneriin, ja sieltä matka jatkui Ruislipiin.

Metroline TE1307: LK12AVD, Alexander Dennis Enviro 400, vm. 2012. Bussi on näköjään Hollowayn varikon (HT) vuorossa 952, ja linjatunnukseksi näytetään A.

Uxbridgen metrolinjalla oli ratatöitä, minkä vuoksi liikenteessä oli metroliikennettä korvaava bussilinja. Ruislipissä oli henkilökunnan edustaja ohjaamassa matkustajia, ja tiedustelin, millaisella aikataululla autot kulkevat. Hän ihmetteli, kuinka olemme siellä päin maailmaa siihen aikaan, ja puhuimme hetken aikaa bussien bongaamisesta.

Paluu takaisin hotellille päin oli muistoja täynnä. Harrow-on-the-Hill, Ealing Broadway ja Earl’s Court ovat paikkoja, joissa olen aiemmilla matkoilla viettänyt aikaa ja kuvaillut junia. Se kertoo, että melko monta reissua olen tännekin tullut tehneeksi. Se kertoo myös, että en taida saada tästä kaupungista milloinkaan tarpeekseni. Tällä kaupungilla on aina jotakin annettavaa. Viihdyn täällä.

Kategoria(t): Mail Rail -matka 2017, Matkakertomukset Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.