Joulupukin juna Jokioisten museorautatiellä

Lauantaina oli vuoden viimeinen liikennöintipäivä Jokioisten museorautatiellä, kun kulussa oli Joulupukin junia kaksin kappalein.

Saavuimme Minkiölle juuri, kun junat kumpaankin suuntaan olivat lähdössä. Kumpaankaan emme ehtineet mukaan, joten jäi reilu tunti aikaa viihtyä Minkiön asema-alueella.

Ratapihalla dieselveturi Move 21 (valmistunut 1948) teki vaihtotöitä. Jommastakummasta junasta oli jätetty yksi matkustajavaunu, jota epäiltiin vikaantuneeksi, ja se siirrettiin uuden korjaamohallin edustalle. Veturin vihellinopasteiden perusteella vaihtoliikkeiden etenemistä pystyi seuraamaan, vaikkei vaihtotyöyksikkö aina ollutkaan näkyvillä. Myös vaihdemiehen työskentelyä oli mukava seurata.

Vanhan kalusto- ja korjaamohallin puolella käynnisteltiin Schömaa. Saksalainen Christoph Schöttler GmbH valmisti veturin vuonna 1969, ja ennen Jokioisten museorautatielle tuloaan se on ollut käytössä Nokian tehtailla ja Oy W. Schauman Ab:n Pietarsaaren sellutehtaalla.

Minkiön asemalla oli myös tarjolla mm. glögiä ja hunajaa, mutta minua kiinnosti enemmän höyryveturin injektorin (ns. imuri) toimintaperiaatteesta keskusteleminen.

Ennen pitkää junat saapuivat takaisin, ja veturit vaihtoivat vaunustoja keskenään. Jokioisten ja Humppilan suuntiin ajettiin kahdella junalla niin, että yhdet vaunut kulkivat Minkiön ja Jokioisten väliä, ja toiset vaunut Minkiön ja Humppilan väliä. Veturit kuitenkin ajoivat koko linjan päästä päähän, Jokioisilta Humppilaan ja päinvastoin, ja Minköllä vaihtoivat aina oikeaan suuntaan menevän vaunuston eteen. Tähän järjestelyyn oli syynä arvioitu matkustajamäärä eri pääteasemille; toinen junista oli pitempi kuin toinen. Asia on hankala selittää, mutta ei ihan yhtä hankala käsittää.

Päädyimme ensin Humppilaan menevään junaan, jota veti Hyvinkään – Karkkilan rautatien veturi numero 5, joka on ensimmäinen itsenäisessä Suomessa valmistunut veturi. Sen on valmistanut Tampella. HKR:llä veturi palveli liikenteen loppuun asti, vuoteen 1967, ja vuodesta 1971 alkaen se on vetänyt junia Jokioisten museorautatiellä.

Humppilaan matkustimme kesävaunussa. Lämpötila oli nollan tuntumassa, ja vaikka nopeudet eivät päätä huimanneet, ajoviimassa olo tuntui melkoisen paljon kylmemmältä. Ikkunaton, puoliavoin vaunu tarjosi kuitenkin hyvät näkymät maisemiin, ja mainiot mahdollisuudet veturin ääni- ja tuoksumaailman aistimiseen. Tämän radan puoliskon nähtävyyksiin kuuluvat Santavaihteen seisake, jonka vaihde kuluneena kesänä asennettiin uudelleen, ja sen liepeillä oleva makkaranpaistopaikka, jonne suunnitelimme seuraavaksi kesäksi resiinaretkeä. Ja tietenkin radan jyrkin mäki on Minkiön ja Humppilan välillä. Se kuuluu käsittääkseni edelleen koko Suomen rataverkon jyrkimpiin.

Humppilassa ehdimme kahvitella ja makkaroitella. Alunperin rautatie on jatkunut hieman nykyistä asemaa pitemmälle, ja kapearaideradan palvelut olivat Valtionrautatien aseman yhteydessä. Nykyisin vanhassa halkovajassa pidetään kahvilaa, ja junansuorittajalle on oma rakennus, josta saa myös lippuja. Paluumatkaa varten ahtauduimme sisätiloja tarjoavaan vaunuun.

Seuraava kohteemme oli tietenkin Jokioinen. Veturien vaihdon yhteydessä ehdin myös kuvata päivän toisen veturin, joka sekin kantoi numeroa 5. Tämä viitonen oli liikenteessä Forssan ja Humppilan välillä valmistumisestaan (1948) lähtien, mutta teknisten vaikeuksien takia se poistui liikenteestä 1964, ja laivattiin Englantiin 1970-luvulla. Welshpool & Llanfair Light Railway -museorautatiellä veturi kunnostettiin vuosituhanteen vaihteessa, ja se liikennöikin siellä jonkin aikaa, mutta lopulta se todettiin liian raskaaksi sikäläiseen ratainfrastruktuuriin nähden. JMR 5 palasi Suomeen 2006.

Oma matkamme jatkui Sohvin vetämänä. Suomen vanhin rautatiekäytössä oleva rautatiesilta ylitettiin heti Minkiöltä lähdön jälkeen. Parinkymmenen minuutin matka kului nopeasti kaminan lämmössä ja kipunoiden lennellessä ulkona pimenevässä illassa. Jokioisten asema on minulle varsin tuttu, koska olen ajanut liityntäliikennettä museojunalta Jokioisten keskustaan museobussilla.

Veturi tyydytti janonsa ja kiersi junan toiseen päähän, ja sitten olikin jäljellä enää paluumatka Minkiölle. Luokkanousujohteinen matkustelumme sai huippunsa, kun ulkotilojen ja kolmannen luokan puupenkkien jälkeen kuljimme viimeisen osuuden matkasta toisen luokan osastossa, jossa oli pehmustetut penkit. Joulupukkikin kävi kyselemässä lahjatoiveita (maailmanrauhaa kuulemma alettiin valmistaa Korvatunturilla välittömästi).

Jokioisten museorautatieltä poistuessa resiinaretki-idea jäi edelleen kytemään, mutta se saa odottaa kesää. Sitä en osaa sanoa, minkä vuoden kesää.

Kategoria(t): Joukkoliikenneharrastus Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.