Pikkujouluajan pikkujorinoita

Pikkujoulujen aikaan näkee monenlaista matkustajaa. Tässä tarina kolmesta mieleeni jääneestä.

joulupallot

Kesällä 2015 ison varikon pihalla oli jouluinen tunnelma. Oli tämäkin keino erään kovia kokeneen aidan havaittavuuden parantamiseksi.

Eräänä päivänä sisään astui tuli joukko nuoria. Osalla tietenkin oli asianmukainen lippu, mutta muutamalta sellainen puuttui, eikä rahaakaan kuulemma ollut. Matkaan oli kuitenkin pakko päästä, koska kaveritkin olivat jo kyydissä, joten rahastuspöydälle lykättiin granaattiomena. (Oli muuten toinen kerta 17 vuoden aikana, kun tarjotaan hedelmiä. Seuraavaksi joku varmaan yrittää maksaa kakilla.)

Myöhemmin illalla varsin tanakasti humaltunut henkilö tuli kysymään, mistä menee bussi Vantaalle. Absurdi asiakaspalvelutilanne jatkui niin, että määränpääksi saatiin tarkennettua ”se moottoritie”. Kärsivällisenä ihmisenä painostin miestä edelleen kertomaan tarkemmin, mutta en kuitenkaan sortunut kardassialaismaisiin kuulustelutaktiikoihin. Hän pukahti olevansa menossa sinne, missä Lahdenväylä menee alas. Sen jälkeen pystyin jo antamaan oikean linjanumeron noin sadan tarkkuudella.

Sitten oli vielä sekin, kun etupenkistä huikattiin jonkun soittavan tupakkaosastossa kitaraa. Siinä vaiheessa tunnelma oli enemmän nousu- kuin laskuhumalainen, eikä kukaan vaikuttanut häiriintyneen metelistä. Päätin antaa Jimi Hendrixin jalanjäljissä kulkevan musikantin jatkaa, kunhan ei vaan polta soittopeliään.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.