Torttukahvit

Ammattiliitto tarjosi kuljettajilleen torttukahvit ison varikon ruokalassa, joka sijaitsee kolmannessa kerroksessa. Tarjous saavutti niin suuren suosion, että hissikin rikkoutui.

Istuin tortulla kuljettajien vakipöydässä, ja paikalle tuli ilmaisen kahvin houkuttamana muitakin sähkölinja-autonkuljettajia, joita olen kuluneen vuoden aikana oppinut tuntemaan. Pieni on piirimme, ja useimmiten kuljettajanvaihtotilanteessa on vastassa tuttu naama. Kun pöydässä lopulta istui toistaviittä sähkökuljettajaa, alkoi joku humoristiseen sävyyn ihmetellä, että jos kaikki ovat täällä, niin kuka oikein on sähkölinjaamme ajamassa.

Kyseessä on illuusio. Kuljettajien työpäivien ja vapaapäivien kierto on vakioitu, ja tunnen hieman paremmin ne kuljettajat, jotka tekevät kanssani samaan aikaan töitä. Ne, jotka ovat vapaalla, kun ”me” olemme töissä, tai aamuvuorossa, kun ”me” olemme illassa, jäävät yhtä tuntemattomiksi tai tulevat yhtä tutuiksi kuin muita linjoja ja dieselbusseja ajavat kuljettajat. Niin nytkin kaikki pöydässä olleet olivat aloittelemassa iltavuoroja, ja aamuvuorossa ollut ryhmä tulisi valloittamaan torttupöydän vasta kuljettajanvaihtojen jälkeen.

Rauhallista joulua kaikille lukijoilleni.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.