Tavallinen työpäivä

Tällä kerralla kirjoitan tavallisesta työpäivästä. Ajoin linjaa, jota en normaalisti aja, ja sain mielikuvan, mitä sinne nykyisin kuuluu. Ruokatauon jälkeen iltaa sävytti tekninen vika.

Saavuin varikon pysäköintiparvekkeelle puolen yhden aikaan ja menin sisään juomaan kahvit. Kahvikassa toimii yhteisvastuuperiaatteella; kupillinen maksaa 50 senttiä. Hinta-laatusuhde heittelee rajusti laadun osalta, minkä vuoksi olen pyrkinyt eroon kahvikassariippuvuudesta, mutta tällä kerralla sain tyydyttävän makuisen juoman.

Työajan alkaessa siirryin työnantajan henkilöautolla linjan 39 varrelle. Pikkuautojen kytkinten laatu heittelee rajusti, mutta tällä kerralla sain tyydyttävän yksilön.

Sen jälkeen ajoin Kampin ja Myyrmäen väliä kaksi kierrosta. Linjan 39 aikataulu ei tuona päivänä selvästikään ollut minua varten tehty, mutta yhtään lähtöä ei tarvinnut lähteä myöhässä.

Lauantaina keskellä päivää Myyrmäen ja Konalan ja Pitäjänmäen suunnalla ihmisiä kulki paljon ostoksille. Pitäjänmäestä etelään 39:n matkustajamäärä heittelee rajusti riippuen siitä, kuinka tahdistus linjojen 14 ja 18 kanssa toimii (nyt ei toiminut hyvin, koska olin muutamia minuutteja myöhässä). Joka tapauksessa linjojen 37, 41, 42 ja 69 siirto kellaritiloihin on lisännyt Kampista pohjoiseen lähtevien matkustajien määrää 14:n, 18:n ja 39:n kyydissä.

Silmääni pisti kertalippujen menekki. Vakiolinjoillani kulkee erittäin paljon ihmisiä mobiililipuilla, ja olen kahvipöytäkeskustelujen kautta ymmärtänyt, että se olisi yleisempikin ilmiö. Viimeisin mobiililippuryntäys oli, kun HSL laski niiden hintoja reippaasti, ja sen jälkeen ei kyllä monta paperista kertalippua ole viikossa tarvinnut myydä. Myös Whimillä saattaa olla osuutta asiaan.

Polttoaineenkulutuksen kannalta 39 on hankala linja, kun pysähdellään tiuhaan, eivätkä nuo 13-sarjan siniset Scalat ole erityisen naftapihejä autoja ainakaan auton oman mittarin mukaan. Pääsin silti alle sen tuloksen, joka polttoaineenkulutusmittariin oli kertynyt edellisen nollauksen jälkeen.

Linjalta ruokatunnille siirryin jälleen Mopo-Aygolla. Kun sen oven pamautin kiinni varikon pihassa, ajoa oli kertynyt 4 h 14 minuuttia, mikä on melkeinpä epäilyttävän normaalin mittainen rupeama.

Ruokatunnin jälkeen palasin vanhaan tuttuun 23:een 5 h 20 min ajaksi (sisältää siirtymiset kävellen vaihtopysäkille). Yli viiden tunnin rupeamat ovat pitkiä, mutta tällä kerralla aika kului melko nopeasti.

23:n aikataulu on lauantaina sellainen, ettei sähköbussien lataamiseen jää aikaa (1 h 15 min / kierros), joten dieselbussiin oli minunkin tyytyminen. Sen verran kuitenkin jäi Rautatientorille saapumis- ja lähtöhetken väliin aikaa, että ehdin lähikioskilta kipaista kahvia – ruokatauolla se oli jäänyt väliin, koska juttelin linja-autoharrastajien kanssa.

Kahvi ei ollut ehtinyt vielä edes jäähtyä, kun sähköllä toimivaa keskiovea sulkiessa kuului omituinen kolahdus, ja kojetauluun ilmestyi viesti, että laturi ei lataa. Konehuoneen puolella kaikki remmit olivat paikallaan ja tiukalla, ja hetken ajonkin jälkeen kumpikin laturi tuntui lämpimältä. Latauksen mittari näytti normaaleja lukemia. Tämäkin vika katosi tutulla tavalla, eli käynnistämällä auto alusta asti uudelleen.

Matkustajien ja matkustajamäärien puolesta oli melko rauhallista lauantai-illaksi. Kertalippuja meni edelleen melko paljon, koska Kulttuuritalolla oli jokin tapahtuma, ja suurimmaksi osaksi maksettiin riittävänä pienellä rahalla. Tämä myyntipiikki on helppo selittää muualta tulleilla ihmisillä, jotka eivät tiedä, tai eivät yhtä kertaa varten viitsi ladata mobiililippusovellusta. Tulipa siellä vähän kuuluteltuakin matkustajille oikeita pysäkkejä ja illanjatkoja lounaslippujen kiilto silmissä.

Vielä ennen puoltayötä toin auton takaisin varikolle, kuten työpäivän kulkuun kuuluu, ja kiinnitin akkulaturin johdon. Varmistin, että johto on myös tolpan päässä kiinni, mikä on tapa, jonka olen ottanut yhden tapauksen jälkeen. Siitä ajattelin kertoa vasta sitten, kun se artikkeli ilmestyy.

Työpäivän virallinen pituus oli 9 h 34 min, mutta työpaikalla tuli silti vietettyä lähes 11 tuntia. Ei ihme, etten muista, mihin lokeroon jätin rahastuvälineet päivän päätteeksi.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.