Aamukäynnistyspäiviä

Työvuorolistalleni on mm. kummikuljettajana olemisen ja SRS:n kevätajelun vaatiman vapaa-ajan vuoksi ujutettu myös aamukäynnistysvuoroja. Tässä sekalainen kokoelma tapahtumia varikon pihalta.

lähtölista

Aamukäynnistäjän työvälineet: lähtölista ja radiopuhelin.

Ensimmäinen aamukäynnistysvuoro oli arkipäivänä. Oli ollut yöpakkasia, eikä lämpötila ensimmäisiä autoja käynnistäessäni ollut noussut nollan yläpuolelle. Autoja oli kahden tunnin aikana käynnistettävä 36 kappaletta, mikä on periaatteessa noin 3 min 20 sek autoa kohden, mutta käytännössähän aloin niitä käynnistää jo ennen sitä kahden tunnin kiireisintä jaksoa. Siitä huolimatta en ihan kaikkia autoja ehtinyt valmistella kuljettajia varten, koska ne olivat sikäli hajallaan, että piti rampata portaita ylä- ja alapihan välillä, ja lasejakin piti raapia puhtaaksi.

Toinen aamukäynnistyspäivä oli lauantaina. Siinä taas oli aikaa juoda kahvia ja jopa ratkoskella ristikkoakin.

Suurin tekninen murhe ensimmäisenä päivänä taisi olla se auto, johon en edes päässyt sisään. Jos ovet olisivat olleet ilmanpainetoimiset, olisin voinut yrittää väkisin, mutta sähköovien kanssa en alkanut edes yrittää, vaan ilmoitin asian radiopuhelimella korjaamon henkilökunnalle, ja jatkoin matkaani seuraavan bussin kimppuun. Yläpihalta sattui näkemään edelliselle autolle, ja seurasin, kun sen oven kanssa tapeltiin. Kuljettaja taisi joutua matkaan vara-autolla.

Lauantaiaamuna oli kaikkea pientä murhetta. Lamppuja pimeänä, jotka tultiin tuota pikaa vaihtamaan, ja töhrittyjä seiniä, joiden seurauksena siihen vuoroon vaihdettiin toinen auto. Radiopuhelin oli kumpanakin päivänä sellaista mallia, jonka äänenvoimakkuus oli suurimmalla asetuksellakin niin hiljainen, että muita ei kuullut, kun se oli taskussa, mutta kyllä sen kanssa pärjäsi.

Aamuvarhaisella yön töitä tehneet tankkarit olivat jo viimeisten autojen kimpussa. Olin ihan tankkaushallin vieressä, kun huomioni kiinnittyi kovasti töitä tekevän Volvon 12-litraisen moottorin murinaan. Vaikka raskaasti kuormitetun B12B:n ääntä onkin ilo kuulla, niin ei sellaista meteliä varikon pihalla pitäisi pystyä saamaan aikaan. Bussi saapui näköpiiriin, ja takarenkaan tienoilta nousi savua ja nenään lehahti ylikuumenneen jarrun tuoksu. Ylikuumenneet jarrut ovat bussipalojen syiden listalla top-viitosessa. Liekkejä ei näkynyt, mutta käteni tapaili silti tulensammutinta, kun menin tutkimaan tilannetta. Spärra oli jäänyt päälle.

Sitähän voi spekuloida, miten olisi käynyt, jos en olisi puuttunut tilanteeseen. Olisi se jarru varmaan pesukoneen vesiroiskeissa jäähtynyt, eikä bussi olisi syttynyt tuleen. Silti tekee mieli ajatella, että pelastin yhden bussin palokuolemalta. Sitä en kommentoi, millainen on henkilön ammattitaito, jos spärra jää päälle, eikä monen sadan metrinkään jälkeen huomaa ajossa mitään erityistä.

Turvavöitä tarkastaessa onnistuin telomaan peukalon kynnenkin. Aamukäynnistely ei kiireaamuina ole lempipuuhaani, ja tapaturman ja bussipalojen riskikin on näköjään olemassa. Jos ja kun aamukäynnistysvuoroja jatkossakin tullee, niin en niistä kieltäydy, mutta vakituisesti en toistaiseksi koe haluavani sitä hommaa tehdä.

Tätä kirjoittaessani peukalo on jo parantunut, ja yöpakkasetkin ovat helpottaneet. Sehän johtuu ihan vaan siitä, että julkaisujonossa ovat muut tekstit kiilanneet edelle.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.