Ajokokemuksia Volvo 7900 -testibussista

Toiveiden lausuminen ääneen kannattaa, sillä pääsin ajamaan Volvo 7900 -koenivelbussia myös matkustajaliikenteessä, runkolinjalla 550. Jopa vapunpäivän vappubussisekoiluissa olin liikkeellä samalla autolla.

Ennen aamun ensimmäistä lähtöä Westendinasemalla.

”Kaalimadon” rattiin tarttuminen jännitti. Sellainen lempinimi sille on annettu, vaikka sama nimi on jo Variotram-raitiovaunuilla. Aamulla töihin ilmoittautuessani huomasin, että yhtiön sisäisessä käytössä autolle on annettu numero 1613, jota aiemmin kantoi meidän kolmas Linkkerimme, joka nykyisin on Pohjolan liikenteellä.

Suurinta jännitystä aiheutti keskellä oleva ohjaamo, vaikka pohjalla oli jo kokemusta Volvon pihalta. Ensimmäisen tunnin ajan seurasin peilejä hyvin tarkasti, ja tuntui, etten tällä mitenkään pysty ajamaan oikeassa kohdassa kaistaa. Rupeaman loppupuolella ajaminen kuitenkin rupesi jo sujumaan niin hyvin, että peilien tarkkailun välillä jopa unohdin normaalissa ajotilanteessa. Sitten, kun sattui jotain erikoisempaa tai yritin pitää kiirettä, niin johan alkoi taas kanttikiviä ja kaistaviivoja löytyä. Onnistuin rauhoittamaan itseni.

Erikoisen sistustuksen erikoisuuksia: penkkien allakin on valaistus.

Pysäkeille ajaessa piti oikeastaan koko ajan tarkkailla peilejä, koska se on tarkempaa hommaa kuin omalla kaistalla pysyminen. Uskallukseni ei vaan suostunut uskomaan, miten ohut bussin oikea puoli on, mutta ehkä se jo seuraavalla ajokerralla, kymmenen tunnin kokemuksen jälkeen, olisi alkanut sujua niin, ettei matkustajien tarvitse pysäkille päästäkseen harppoa ison raon yli tai astua ajoradan kautta.

Pitkä akseliväli ei tuntunut linjalla 550 käytännön ajossa juuri ollenkaan. Siellä ei ole niin ahtaita paikkoja, että siitä pitäisi huolehtia. Kuljettajan istuin etuakselin päällä ei sekään tuntunut käytännön ajossa lainkaan. Olen jo museobussihommien parissa niin tottunut ajamaan ns. bulldog-mallista bussia, jonka etukulmia ei voi kierrätellä kanttikivien yli, ettei asiaa tarvinnut edes liiemmin ajatella.

Wappubussissa keskustassa nämä kummatkin seikat sen sijaan vaikuttivat ajamiseen ja niiden aiheuttamat hankaluudet huomasi ahtaissa käännöksissä. Käytännössä esimerkiksi Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulmassa koko risteyksen piti olla vapaa, eikä Tehtaankadulla saanut olla vastaantulevaa liikennettä. Sama ongelma tietenkin olisi myös tavallisella kaksiakselisella bussilla, jossa on pitkä akseliväli, etenkin jos henkilöautoja olisi pysäköity väärin, eli ei tätäkään arvostelua voi aivan kokonaan nivelbusseja vastaan käyttää.

Etuperin ajamalla tätä bussia ei saa linkkuun. Näin paljon se enimmillään taipuu, ennen kuin niveljarru puuttuu peliin.

Perävaunun mukana olo oli toiseksi jännittävin asia. Edellisen kerran olen ajanut nivelbussia oikeasti linjalla melkein 15 vuotta sitten. Kyllä se mukana pysyi koko ajan, mutta piti muistaa, että tällaisessa tuupparinivelessä se oikaisee sisäkurvin puolelle eikä koukkaa ulkokurvin kautta niin kuin vanhoissa mahurinivelissä. Onni tosiaan oli, ettei linjan varrella ollut kovin ahtaita paikkoja.

Keskusta-alueella perävaunun oikominen kävi huomattavaksi, ja se aiheutti minulle suurimmat ongelmat. Ei kuitenkaan ollut mitään aivan mahdottomia paikkoja, mistä ei toisella tavalla ajamalla olisi selvinnyt. Myös vetoauton akselivälin lyhentäminen ja kunnollinen etuylitys olisivat helpottaneet ajamista niissä paikoissa.

Perävaunun mukana olo tuntui myös suoralla tiellä vetoauton puolella: Bussi käyttäytyi levottomammin kuin kaksiakselinen bussi, kun perävaunu nyki, heilui ja tökki omaan tahtiinsa. Korin eri heilahtelut ja bussin taipuilu tuntuivat kuljettajan paikalle asti selvästi. Onneksi en ole merisairastuvaa sorttia.

Tuupparinivelen liukasajo-ominaisuuksia en päässyt testaamaan. Edelliset kokemukset ovat monen, monen vuoden takaa koebussista, jossa oli saksalaiset talvirenkaat. Se halusi kulkea jatkuvasti kylki edellä.

Ruotsi-tausta näkyy monella tavalla. Ruotsi on mielestäni sointuva kieli: övningskörning, glöm…ström…

Matkustajien houkuttelu kyytiin oli linjalla 550 vaikeaa, varsinkin, jos perässä näkyi tavallinen runkolinjan bussi. Lastaaminen oli kuitenkin hieman nopeampaa kuin telibussilla, vaikka kovin suuria asiakasmääriä en saanutkaan kyytiin, koska kaikkia ovia voi käyttää. Silti oli sitä yhden oven suosimista näkyvissä. Kun yksi menee tuosta ovesta ja näyttää selviävän hengissä, niin muut menevät perässä, eivätkä uskaltaudu muille oville.

550:n aikataulu ja koko liikennöintitapa on sellainen, että bussit jonoutuvat. Se näkyi nytkin, ja kun olin liikkeellä liikennevaloetuudettomalla bussilla, ja oudon auton kanssa piti monessa paikassa mennä varovaisesti, niin myöhässähän siellä oltiin.

Ihan kiva kokemus silti oli pyörittää koematalalattianivellinja-autoa oikean liikenteen seassa. Voisin harkita jopa nivelbusseja vakiokäyttöön ruuhkaisimmille linjoille hätävararatkaisuksi, vaikka ovatkin kalliita ylläpitää. Kunhan vain ovat normaleilla sisustusratkaisuilla, niin näkövammaisetkin pärjäävät. (Nyt tuli aika rankkaa palautetta sen suhteen.)

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.