Matka Metromaille, lauantai

Viikonloppuna kävin Lontoon luoteiskulmalla matkustamassa museometrolla Journey to Metro-Land -tapahtumassa. Tässä matkakertomus lauantain osalta.

Lähdin kaverini kanssa matkaan lauantaina Finnairin Airbus A350:llä. Sellainen on aamun lennolla käytössä melko säännöllisesti, joten ilmeisesti Lontoon-reitillä kulkee niin paljon matkustajia, että laajarunkokone on tarpeen. Oli kiinnostavaa kulkea isolla ja uudella jetillä, ja seurata matkan etenemistä istumapaikkakohtaisesta viihdejärjestelmänäytöstä, vaikka enemmän minua kuitenkin viehättää pieni ja vanha propellikone ja vähemmän ”steriili” matkustaminen.

Laskeutumista olisi voinut luonnehtia myös kovaksi, mutta jämäköihin laskuihin on aina syynsä. Heathrow’n vilkkaassa liikenteessä ei esimerkkisi välttämättä ole aikaa jäädä hienostelemaan, kun seuraava lentokone jo hengittää niskaan, ja ison koneen jarrutusmatkakin on pitkä, joten jarrutukseen käytettävissä olevaa kiitotien osaa on jopa vaarallista tuhlata pitkiin loivennuksiin ja loppuvetoihin. Jostakin luin, että märällä kiitotiellä vesiliirron riski pienenee, kun pyörät juntataan maahan voimalla.

Lentokentällä päätin, että käytän tällä matkalla julkisessa liikenteessä liikkumiseen etäluettavaa pankkikorttia, joka toimii Oyster-matkakortin tavoin, ja taksakin on sama. Pankkikortti näytetään matkakortinlukijalle tavalliseen tapaan, aivan samoin kuin Oysterkin.

Kensington Olympian metroasema oli ensimmäinen käyntikohde. Olympiassa järjestetään erilaisia näyttelyitä ja tapahtumia samaan tapaan kuin Helsingin Messukeskuksessa, ja nytkin siellä oli seuraavan aktiviteetin rakentelu täydessä vauhdissa. Metrolla kyseiselle asemalle pääsee vain viikonloppuisin 20 minuutin vuorovälillä, ja muuna aikana palvelun hoitaa Overground-lähijuna. Meitäkin yrittivät Earl’s Courtissa suostutella vaihdolliseen junakyytiin sekä opaskyltit että kuulutukset, mutta odotimme sitkeästi vaihdotonta metroa. Muualle meni kyllä junia toisensa perään ja Wimbledoniin jopa rinnakkain, mutta lopulta paikalle ilmestyi juna, jonka määränpäätä matkustajaninformaatiojärjestelmä ei näköjään tiennyt, koska se käski vain tarkistaa, mitä junan määränpääkyltissä lukee. Ja sehän oli tietenkin se Olympian juna, vain muutama minuutteja myöhässä.

Kensingtonista jatkoimme bussilla keskustaan. Lontoon maantieteen palaset loksahtelivat kohdalleen, kun ajettiin Hyde Parkin laitaa Royal Albert Hallin ohi ja edelleen Trafalgar Squarelle. Suosittelen ehdottomasti käyttämään bussia Lontoossa: Vaikka metro suoraviivaisine reittikaavioineen tuntuisi helpommalta käyttää, niin ne suorat viivat ja asemat tasaisin välein vääristävät todellisuutta pahasti. Se on nimenomaan kaavio, ei kartta. Eri paikkojen sijainneista toisiinsa nähden saa paljon paremman käsityksen maan pinnalla kulkien.

Lounaan jälkeen selvisi yksi huono puoli pankkikortin käytöstä joukkoliikenteessä. Perinnelinjalla 15H käytetään vielä Routemasterita, ja niissä ei ole nykyaikaisia matkakortinlukulaitteita, eikä rahastajan käsikapula tue pankkikortteja. Päädyimme siihen, että matkakumppani meni Towerin linnalle Routemasterilla ja minä menin edeltä tavallisella bussilla.

Sitten kello olikin jo niin paljon, että hotellihuoneemme oli valmiina. Hieman kauempana ydinalueelta sijaitseva nukkumislaitos oli tyypillinen englantilainen, kolmikerroksinen rivitalonpätkä, jossa muutama vierekkäinen osio oli muutettu hotellikäyttöön. Kapeat, narisevat, sokkeloiset puuportaat kokolattiamattoineen loivat tunnelmaa, ja kunkin portaikon luona oli vain muutamia huoneita, mutta oma kokemukseni on, että usein tämän kaltaiset hotellit ovat hieman nukkavieruja. Nytkään esimerkiksi kylmävesihana ei toiminut.

SEe57 Royal Albert Hallin lähistöllä. Kunnon kuvaa en kerinnyt saada, kun kuljettaja jo kaahasi tiehensä tyypillisellä lontoolaisella ajotyylillä. (Minua hävettäisi ajaa niin.)

Illemmalla kävimme vielä hurauttamassa bussilinjan 360 päästä päähän, siellä on nimittäin liikennöinyt sähköbusseja syyskuusta 2017 lähtien. Jos en ole aivan väärin käsittänyt, bussien tekniikka on peräisin BYD:ltä, jonka K9-mallinen bussi kävi Suomessakin Veolialla kokeilussa. Lontoon mallimerkintä on K8UR. Korin on valmistanut Alexander Dennis, ja se on Enviro 200EV -mallia.

BYD/ADL-bussi tuntui kiihtyvän varsin reippaasti, eli Linkkerin kaltaista kiihtyvyyden rajoitusta tuskin oli käytössä. Auto on suomalaisesta näkökulmasta tarkastellen varsin lyhyt, vain 10,8-metrinen, mutta Lontoon ahtailla kaduilla olisi vaikeaa sompailla pitemmillä busseilla. BYD:n sähkömoottorit (2 kpl) ovat taka-akselilla, mikä on suurin rakenteellinen ero Linkkeriin verrattuna. BYD ladataan varikolla öisin, ja toimintamatka on noin 250-300 kilometriä.

Valitettavasti en saanut sähköbussista kovin hyvää kuvaa. Seuraavan Lontoon-matkan matkakohdelista alkaakin jo muodostua.

Kategoria(t): Matka metromaille 2018, Matkakertomukset Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.