24:n ambivalenssia

Helsingin linjaa 24 kohtaan minulla on kahtalaisia tunteita. Sekä vihaa että rakkautta olen muutaman viime viikon kuluessa kokenut.

Tällä hetkellä pahin pullonkaula 24:llä on Pohjoinen rautatiekatu kohti Seurasaarta. Mechelininkadulla etelään on vain yksi kaista käytössä, ja Pohjoiselta rautatiekadulta päästetään liikenne kääntymään Mechelininkadulle vain yhtä kaistaa pitkin, mikä jonouttaa liikennettä niin paljon, että myös kaksneloset juuttuvat niihin ruuhkiin, vaikka kääntyvätkin siitä risteyksestä eri suuntaan. Pahimmillaan jonot ulottuvat lähes Mannerheimintielle asti.

Oli eräskin päivä, kun töihin tullessani katselin Reittioppaasta, että kaikki neljä bussia, jotka linjalla olivat, ohittivat vaihtopaikan yhden vuorovälin kuluessa. Sen jälkeen liikenteessä seurasi tietenkin tunnin tauko, ennen kuin seuraava bussi siihen saapui. Oma vuoroni oli tuona päivänä melko lailla ajallaan, mutta kyllä liikenteen sekaisin oloa sai silti selitellä matkustajille.

Toisena päivänä aloitin kutakuinkin aikataulun mukaan, mutta rupeaman loppupuolella myöhästyminen lähenteli puolta tuntia, vaikka olinkin ohittanut edellä menevän vuoron, joka siis oli jo kolmisen varttia myöhässä. Juuri ennen ruokatuntia soitin työnjohtajalle, ja varmasti kuulostimme kumpikin yhtä tuskastuneilta tilanteeseen, kun ihmettelimme, mitä tauon kanssa tehdään. Osa siitä jäi pitämättä, mutta ehdin kyllä tarjoamaan kavereille lupaamani kahvit.

Sitten on taas pyhäinpäivää seuranneen sunnuntaiaamun kaltaisia hetkiä. Oli rauhallista ja hiljaista, ei ollut paljon matkustajia eikä liikennettä. Autona ollut VDL toimi hyvin. Merikadun päähän jäi aikaa hakea kahvia lähikaupasta, ja palatessa piti ihan pysähtyä katselemaan merelle ja ihailemaan auringonnousun kirkastamaa ja pilvien kirjomaa taivasta. Seesteisen hetken keskeytti lähtöaika. Muutamia kierroksia myöhemmin alkoi jo Hietaniemen hautausmaan liikenne osoittaa vilkastumisen merkkejä, ja minä lähdin Lasipalatsilta parahiksi kotiin ennen pahinta kaaosta.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.