Rankkaa runkoa

Pariin otteeseen olen viime päivinä päätynyt ajelemaan runkolinjoja 550 ja 560. Varsin kiireistä siellä on ollut.

Ensimmäinen työpäivä oli lauantaina, jolloin 550:n aikatauluja muutettiin toteutuneiden ajoaikojen perusteella. Ilahduin, kun kuvittelin, että sinne saataisiin yksi vuoro lisää ja sitä kautta enemmän ajoaikaa. Ensimmäisestä runkolinjasta tulisi taas siedettävä ajettava.

Kuljettajien FB-ryhmässä oltiin toisella kannalla. Linjalta 550 on kaikunut palautetta kovista ylinopeuksista sekä matkustajilta että kuljettajilta. Pelättiin, että nyt sieltä otettiin yksi vuoro pois ja ajoaikaa leikattiin.

Myöhemmin tutkin HSL:n aikatauludataa, koska haluan huhujen sijaan päästä totuuden äärelle. Lähtöajat päätepysäkeiltä olivat muuttuneet muutamilla minuuteilla, ja pikaisesti vilkaisemalla ei vaikuttanut siltä, että vuoroja olisi lisätty tai poistettu.

Päätin kuitenkin kaivella pintaa syvemmältä, ja tutkin vielä vuoroaikatauluja ja autokiertoja, koska minulla sattui olemaan niitä tallessa vanhojen aikataulujen ajalta. Oman vuoroni osalta ensimmäiselle linjasivulle oli lisätty ajoaikaa kymmenen minuuttia, mutta lopun päivää ajeltiin vanhoilla ajoajoilla. Tämä tukee teoriaa, että 550:lle olisi lisätty ainakin yksi vuoro osaksi päivää.

Tarkemman analyysin tekemistä tähän yhteyteen rajoittaa käytettävissä oleva aika ja vuoroaikataulujen määrä.

Käytännössä työpäivä meni aivan näiden teoreettisten askelmerkkien mukaan. Ensimmäisen sivun jälkeen jäi aikaa käydä vessassa, mutta sen jälkeen ajoin yhtä soittoa. Ajotyylinikin oli sinä päivänä melkeinpä niin reipas kuin liukkailla pysäkeillä ja kaduilla uskalsi, ja polttoaineenkulutusta en uskalla edes ajatella (onneksi bussin oma mittari ei toiminut).

Kuvaamaan en ehtinyt kuin vasta illalla varikolla.

Toisessa runkolinjatyöpäivässäni oli myös linjaa 560.

Kuljettajanvaihto tehtiin Honkasuon päätepysäkillä, joka tällä hetkellä on pois käytöstä tietyömaan takia. Varmistelin vielä varikolta lähtiessä, tehdäänkö vaihdot tulo- vai lähtöpysäkillä vai kääntösilmukassa vai väliaikaisessa kääntösilmukassa.

”Perinteisestä slingasta” minä sen bussini löysin, kuten pitikin, kolmen muun bussin joukosta. Ajoa lopetteleva kuljettaja jäi pitämään ruokatuntia paikan päälle, vaikka varikolle olisi pitänyt mennä. Aikaa ohjaamon valmisteluun itselleni sopivaksi jäi vain muutama minuutteja. Edellä olevan vuoron kuljettaja tupakoi käytöstä poistetulla lähtöpysäkillä rauhassa, vaikka lähtöaikansa oli jo mennyt. Koko tilanne vaikutti kaoottiselta.

Kun lähdin liikenteeseen, en muistanut, että meneillään on jälleen yksi pysäkkikuulutuskokeilu, ja kun ”täti” tokaisi ensimmäisen pysäkin nimen, meinasin saada slaagin. (Kahdessa muussa hiljattain ajamassani runkoautossa kuulutuksia ei kuulunut, eikä jäänyt aikaa selvittää, mistä se johtuu.)

Sen jälkeen kaikki rauhoittui. Sain edellä menevän vuoron kiinni Malmilla, ja ohitin sen sairaalan pysäkillä. Malmin asemalta kyytiin tulijat luulivat, että minä olen vartin myöhässä, ja että seuraava vuoro on saanut minut kiinni, mutta pidin mölyt mahassani.

Toiseen suuntaan lähtiessä edellä oleva sai jonkin verran etumatkaa. Kallvikinniemen pysäkille lumipolanteisella tiellä ja hidastustöyssyissä ryskyttäessäni bussini alkoi oikutella. Toipuihan se päävirrat nollaamalla, mutta Vuosaaren katujen hoito on näköjään edelleen samalla tolalla kuin silloin, kun siellä ajoin vakituisesti. Edellä menijää en enää saanut kiinni, ja sitten olikin jo aika lähteä varikolle.

Muualla kuin vakilinjoilla ajaminen on mukavaa vaihtelua, mutta toisaalta sieltä tulee kyllä sellainenkin kokemus, että kyllä omilla linjoilla tietyt asiat vaan ovat paremmin kuin kaikkialla muualla.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.