Yövuorossa

Työaikojani rukattiin omasta aloitteestani lyhyellä varoitusajalla uuteen uskoon, eikä tarjolla ollut kuin jämävuoroja, joten viikonlopusta muodostui varsin tiivis.

Perjantaina aloitin työt klo 17.27. Työpäivään sisältyi mm. linjaa 551N, joka kulkee viikonloppuisin käytännössä läpi yön. Aiempia ajouravalintoja olen tehnyt myös sen perusteella, ettei aamuun asti kestäviä työvuoroja tarvitsisi tehdä kovin paljon, mutta kyllä yksittäinen yövuoro silloin tällöin vielä menee sietokykyni rajoihin. Olihan siinä hyviäkin puolia. En ollut 551N:ää ennen ajanut, ja työpäivään sisältyi ajo tyhjänä Tapiolasta Kamppiin, jonka reititin tietenkin Länsiväylän kautta, jotta pääsisin käyttämään Kampin lähiliikenneterminaalin Lapinrinteen ajotunnelia. Pois töistä pääsin lauantaiaamuna klo 4.40.

Työnantajan papereissa ja Japanissa saattaa esiintyä kellonaikoja väliltä 24.00 – 29.59, kun esimerkiksi perjantain työt ja aktiviteetit jatkuvat lauantain puolelle. Varikon kello oli kesällä sitä mieltä, että samaa voi soveltaa toiseenkin suuntaan: jos perjantain työt ja aktiviteetit alkavat torstain puolella, voidaan käyttää negatiivisia kellonaikoja väliltä -6.00 – -0.01

AKT:n linja-autohenkilökunnan työehtosopimus määrää, että kuljettajalle on annettava vähintään 11 tuntia kestävä lepoaika jokaisen 24 tunnin jakson aikana. Kolmesti kalenteriviikon aikana vuorokausilevon saa lyhentää 9 tuntiin, ja koska alkuviikolla työvuorojen väliin jäi reilusti aikaa, pystyin jatkamaan töitä lauantaina jo klo 14.06.

Lauantain työpäivään kuului aluksi jokunen tunti runkolinjaa, joka sekin oli vain ruokatauon jälkeinen osa kokonaisesta työpäivästä, ja sen jälkeen varalla oloa. Ehkä se kuvastaa päivän vireystasoa, että ainoaan työtehtävään, kuljettajanvaihtoauton tankkaamiseen, paloi vartin verran aikaa, koska en löytänyt tankin korkin avausvipua. En näet ollut ennen Toyota Yarista tankannut, ja ohjekirjakin oli muualla. Olisihan siinä kyllä ollut piilokamerapotentiaalia lähettää väsynyt kuljettaja polttoaineenjakeluasemalle puhdasverisellä sähköautolla.

Lauantain työpäivä päätyi 21.24, ja viikonlopun toinen vuorokausilepo oli pituudeltaan ruhtinaalliset 11 tuntia 17 minuuttia. Siinä ehti jo nukkua normaalit yöunet, mutta työpaikan ulkopuoliseen elämään ei jäänyt aikaa. Sitä moni kuljettaja manaakin, että vuorotyö ja säännölliset harrastukset eivät sovi hyvin yhteen.

Sunnuntain päivä oli pitkä, ja päättyi 18.47. Ajoin koko päivän 23:sta, ja kummassakin vuorossa olisi pitänyt olla sähköbussi. Toiseksi bussiksi piti kuitenkin sijoittaa dieselkärytin, koska aamun ensimmäisellä kuljettajalla ei ollut töpselin kuvaa ajokortissaan. Ruokatauolla kävin kokeilemassa, että toinenkin sähköbussi käynnistyy ja lähtee lämpenemään, eikä työnjohtajakaan kovin paljon enempää suostuttelua vaatinut, ja salli sen, että kuljettajan lisäksi vaihdetaan bussiakin. Lähdin kuljettajanvaihtoon sähköbussilla, ja edellinen kuljettaja tuli sieltä pois dieselbussilla. Se ei ollut win-win-tilanne, vaan suorastaan win-win-win-tilanne.

Käytännössä tein noin 26,5 työtuntia kahden vuorokauden aikana, mutta vapaapäivät järjestyivät kohdilleen, ja museobussi saatiin siirrettyä.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.