Kotkan päiväretki

Lähdin käymään kaverini kanssa päiväseltään Kotkassa, koska aamun ensimmäinen bussivuoro kiinnosti, ja halusimme käydä katsomassa, millaista on sen seudun paikallisliikenne tänä päivänä.

Helsingin ja Kotkan välinen linja-autoliikenne on nykyisin käytännössä kahden kauppa. Savonlinja ja Onnibus ajavat lähestulkoon vuorotellen, ja vuoroväli on saatu soviteltua melko tasaiseksi. Matka-aikoja vertaillessa havaitaan, että nopein on Onnibusin iltapäivän vuoro, tunti ja viisikymmentä minuuttia, ja yleensä matkassa kestää kahdesta kolmeen tuntiin.

Me valitsimme aamun ensimmäisen vuoron sen perusteella, että sitä liikennöi Jyrkilä. Kello 5.45 lähtevä, pikkubussilla liikenöitävä pikavuoro on perustettu 2018 kotkalaisten oppilaitosten ja työpaikkojen toiveesta, ja sillä ehtii kahdeksaksi Kotkaan.

Matkan aikana yön pimeys vaihtui aamun harmauteen. Helsingin ja Kotkan väliä ajoin tilausajoaikoinani varsin paljon, joten maisematkin olivat jo ennalta tuttuja. Moottoritietä ei tosin silloin ollut perille asti, mutta kyllä senkin meluaitoja on tullut katseltua SLHS:n ajotehtävien aikana.

Kotkan paikallisliikenteessä liikkuu Scaloja ja VDL:iä.

Kotkansaaren, Karhulan ja Mussalon alueiden paikallisliikenteen on vuodesta 2007 alkaen hoitanut Pohjolan liikenne. Siihen asti liikennettä hoiti vuonna 1946 perustettu, kotkalainen Jyrkilä, joka keskittyy nykypäivänä tilausajoihin ja Kotkan palveluliikenteeseen.

Pohjolan liikenteen Scalalla (Scania L94 -alustalla) jatkoimme matkaa Haminaan. Kylkinumerolla 902 varustettu bussi on otettu käyttöön huhtikuussa 2006, eli se on viimeisiä L94-mallin autoja.

Haminan linja-autoasema on entinen rautatieasema.

Hamina, tuo vanha linnoituksen ympärille syntynyt kaupunki, ei tarjonnut näin varhain keväällä juuri mitään aktiviteetteja. Historiasta muistuttivat bastioni ja varuskunta paikkakunnan keskellä, sekä rautatieasema, jolta tosin viimeinen matkustajajuna lähti 1968. Tavaraliikennekin päättyi 1984, ja nykyisin tavarajunat kulkevat eri ratalinjaa pitkin Haminan syväsatamaan.

Palailimme lännemmäksi uudemmalla Scalalla vuodelta 2009, numero 924. Tässä oli jo Scanian K230-alusta, ja se on ollut HSL-alueella reilun vuoden verran 20162017, kun muutamien Etelä-Espoon linjojen kilpailutustuloksista riideltiin, ja liikennöinti piti aloittaa väliaikaisella sopimuksella ja väliaikaisin autoin.

Karhulan linja-autoasema.

Vaihdoimme bussia Karhulassa, joka sekin on rautatiepaikkakunta. Yksityisen KarhulanSunilan rautatien on perustanut Karhula oy aivan 1800-luvun loppupuolella omia kuljetuksiaan varten. Karhula oy:stä tuli osa Sunila oy:tä 1928 ja Sunila oy:stä tuli osa Stora Ensoa 2009. KarhulanSunilan rautatie lakkautettiin vuonna 2015, ja nykyisin Sunilan tehdasalueen sisäiset kuljetukset hoitaa Stora Enso itse.  Suuria muutoksia ei käytännössä tuolloin tapahtunut, sillä KSR:n omistajuus kulki käsittääkseni samaa rataa Karhula oy:n kanssa, ja se oli siis viimeisinä aikoinaan Stora Enson omistuksessa.

Alunperin suunnitelmissa oli jatkaa Karhulasta linjalla 20 Mussaloon, mutta sinne oli lähdössä tylsä VDL. Päätimme palata suoraan Kotkaan linjalla 6, jota ajettiin tylsällä VDL:llä. Pohjolan liikenteen Kotkan-VDL:t ovat Citea LLE-127 -mallisia, ja ne ovat käytännössä samanlaisia kuin pääkaupunkiseudun sisarensa. Odotellessamme linja-autoasemalla pyöri myös runsaasti Scaloja lähdössä pienempiin kyliin. Vähän jäi harmittamaan, ettei tullut hypättyä kyytiin.

Sr1:t 3038:n 3098:n näimme myöhemmin vetämässä tavarajunaa Mussalosta Kotkaan.

Jäimme kuutosesta jo rautatieaseman kohdalla ja ostimme paluujunaliput ulkosalla olleesta automaatista. Totesimme myös paikalla olleet 3 Sr1-veturia ja Kotkan asemarakennuksen tiilet, jotka ovat muuten tulleet puretusta veturitallista.

Tämän jälkeen hyppäsimme vielä ympyrämäisen 13-linjan kyytiin ja kävimme katsomassa Mussalon maisemia. Asuintaloja siellä ainakin riitti. Päivän bussiosuus päättyi paikallisbussiterminaaliin, joka on muistaakseni ennen ollut hieman eri paikassa kuin nykyisin (toisella puolen korttelia).

Kotkan paikallisbussiterminaali.

Kotkan satamasta lähdimme Sm2:lla Kouvolaan. Konduktööri tuli näyttäytymään, omien sanojensa mukaan sen takia, että hänen todettaisiin tekevän töitä. Vielä vaunuosastosta toiseen siirtyessäänkin hän piipitteli viivakoodinlukulaitettaan.

IC10:llä taitoimme loppumatkan Helsinkiin. Se oli noin 15 minuuttia myöhässä kalustovian takia, ja Kouvolassa kuljettajat keskustelivat virroittimessa olleesta häiriöstä. (Virroitin ottaa sähkön ajolangasta veturiin, joka oli tällä kerralla junan peräpäässä.)

Kovista etsinnöistä huolimatta emme löytäneet junasta Edb-vaunua, jonka yläkerrassa istuvat business-luokan matkustajat. Ehkä seuraavana olleesta ravinto la vaunusta oli vedetty kahviletku Edb:tä korvanneen Ed:n yläkertaan, jottei ykkösluokkalaisten tarvinnut istua kuivin suin? Ehkä se olikin se todellinen kalustovika, ja ”lokki virroittimessa” vain hätäisesti keksitty tekosyy?

Helsinkiin asti päästiin kuitenkin. Retken tavoitteet sain ainakin omasta mielestäni täytettyä.

Kategoria(t): Matkakertomukset Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.