Laittomien tukien takaisinperinnästä

Helsingin kaupungin työnantajalleni myöntämien tukien takaisinperintä tietää epävarmuutta.

Prosessi alkoi, kun Helsingin kaupunki (Euroopan komission mukaan) antoi laitonta tukea omistamalleen Helsingin bussiliikenne oy:lle. Kilpailija valitti 2011, ja Euroopan komission käsittelyssä asia on ollut 2015–2019. Sinä aikana HelB:n liiketoiminta vaihtoi omistajaa.

Ehtiikö Koiviston auton logo kaikkiin autoihin, ennen kuin kaikki (ehkä) on ohi?

Tuolloin takavuosina asia painui minulta unholaan. Kun se mainittiin muun tiedottamisen yhteydessä, sanottiin, ja minulle jäi kuva, että ratkaisu on kaukana tulevaisuudessa.

Tulevaisuus on nyt. Komission päätöksestä uutisoi mm. Taloussanomat 28.6.2019. HelB:n tänä päivänä omistavan Koiviston auto -yhtymän konsernijohtaja sanoi, että toiminta loppuisi, jos perintä toteutuu. Samassa uutisessa työ- ja elinkeinoministeröistä sanottiin, että perintä pitäisi toteuttaa nopeaan tahtiin, muutamien kuukausien kuluessa.

Varikon taukotilassa hevosmiesten tietotoimisto lähti laukalle, kun odoteltiin työnantajan virallista tiedotetta viikonlopun yli. Olisiko maanantaina vielä varikkorakennus paikallaan? Olisiko rahoitusyhtiö kärrännyt bussit muille maille? Odottaisiko autoruuhkien sijaan leipäjono ja 80 tunnin takuupalkan sijaan työttömyyskorvaus?

Tiedotteessa mainittiin, että komission päätöksestä aiotaan valittaa Euroopan unioinin tuomioistuimeen ja että päätöksestä huolimatta toiminta jatkuu entisellään. Se viesti on annettu myös somessa luottamusmiesten taholta. Uutta tietoa ei siis saatu, eikä huhumyllyä pyörittävä myrskytuuli laantunut.

Helsingin seudun liikenne (HSL) on pyytänyt Helsingin bussiliikenteeltä selvitystä, miten takasinperinnän toimeenpano vaikuttaisi liikenteeseen (Helsingin sanomat 4.7.2019). Vaikka toiminnan äkkinäistä keskeytymistä pidetään epätodennäköisenä, myös siihen varaudutaan, että HelB:n 300 bussia eivät jonakin aamuna olisikaan liikenteessä. HelB on yksi HSL:n suurista liikenteen tuottajista, ja tuotannon vähittäinenkin lakkaaminen toisi ylimääräistä päänvaivaa.

Nähtäväksi jää, seuraako HelB Westendin linjan ja Transdevin Suomen toimintojen viitoittamaa tietä. Toisaalta mielessäni on edelleen vahvana mielikuva, että rattaiden pitää pyöriä, ja työ itsessään ei häviä, vaikka työvaatetuksen väri vaihtuisikin. Se ei kuitenkaan estä minua nuuskimasta uusia tuulia.

Yksi vaihtoehtoni on jättää HSL-liikenne ja pyrkiä takaisin tilausajojommiin. Sitä puoltahan kokeilin monena kesänä vuosia sitten, joten kokemusta löytyy. Toisaalta kaukoliikenne, eli pikavuorot ja miksei maaseudun vakiovuoroliikennekin kiinnostaisi.

Ohjelmointiharrastuksen tulos: työajat selvästi esillä kännykässä.

Toinen vaihtoehtoni on kouluttautua uudelleen liikennealan sisällä. Sisäinen liikenneopettajani on tietyissä tilanteissa silloin tällöin päässyt valloilleen, ja siitä voisi syntyä jotakin, jos sen kanavoisi palkkatyöksi asti.

Sitten on tietenkin mahdollisuus vaihtaa kokonaan alaa vaikka ohjelmoinnin pariin. Olenhan sitä tässä työn ohessa harrastanut, ja pari kuljettajaa ja kuljettajaksi kouluttautuvaa käyttääkin jo Android-sovelluksiani. (Ovat ne kyllä niin beta-asteella vielä, etteivät laajempaan levitykseen pääse ihan vähään aikaan.)

Kävi miten kävi, tämä blogi on ja pysyy verkossa toistaiseksi, vaikka aihepiiri muuttuisi rajustikin. Jäähän minulle aina joukkoliikenteen harrastaminen.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Laittomien tukien takaisinperinnästä

  1. Ana sanoo:

    Tykkään blogistasi, niin että kiva kun säilyy olosuhteista huolimatta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.