Junankorvauskeikka

Olin ilta-ajelulla pysäköintipaikalla, kun puhelin pirahti. Sen seurauksena ajelu venähtikin aamuun asti.

Helsingistä pohjoiseen suuntautuvalla pääradalla on noin kerran kuukaudessa ns. pakettikatkoyö, jolloin lähes kaikki sähköradan sähköt katkaistaan ja kaikki sähköistykseen liittyvät korjausurakat tehdään kerralla, jotta junaliikenteelle olisi mahdollisimman vähän häiriötä. Ne muutamat junat, jotka tuohon aikaan kulkevat, korvataan dieselvoimin kulkevilla kulkupeleillä. Ennen vanhaan pantiin liikkeelle Dv12-pari ja muutama matkustajavaunu.

Nykyisin asiat ovat toisin, ja sähkökatko ei ole yhtä laajamittainen. Käytännössä osa matkasta kuljetaan normaalisti junalla ja loput korvataan linja-autolla. Ensimmäiset merkit tällaisesta uudesta järjestelystä sain, kun puhelimeeni kilahti viesti, jossa kysyttiin halukkuuttani lähteä ajamaan junakorvausbussia muutamaa tuntia myöhemmin – ja se viesti ei muuten tullut omalta työnantajaltani.

Harkisin asiaa parkkipaikalla muutaman kierroksen, ja päätin lähteä leikkiin mukaan. Yötyö ja seuraavan päivän työvuoro vähän arveluttivat, mutta henkilö, joka minua pyysi, kertoi aikataulusta vähän lisää, ja sanoi, että kyllä lepoaika riittää. Sinä aikana, kun ajoin kotiin vaihtamaan vaatteita, myös työnantajalleni saatiin tieto, että kuljettaja on järjestynyt. Sovin käytettävästä bussista ja muista käytännön järjestelyistä työnjohtajan kanssa.

Harvemmin HelBin busseja Järvenpäässä näkee.

Keikan ajaminen jännitti. Ainahan minua hieman jännittää uusien linjojen kanssa, mutta nyt en juuri voinut valmistautua etukäteen. Ammensin tilausajokuljettaja-aikojeni muistoista asennetta mukaan, ja saamistani kartoista tietoutta. Kun ei tiedä, mitä tuleman pitää, on voitava luottaa omiin hoksottimiinsa. Pari harrastajaakin lähti henkiseksi tueksi ja lukemaan karttaa.

Lähtö Keravalta viivästyi runsaasti, kun junaliikenne myöhästeli, ja oli epäselvyyttä, mitä junia odotetaan. Matkan aikana aikataulua kuitenkin saatiin kiinni väliasema väliasemalta. Matkustajia oli melko paljon, ja mieleen jäi polkupyörä. HSL:n käytäntöihin ei fillareiden kuljettaminen kuulu, mutta nyt oltiinkin liikkeellä junana, ja siellä polkupyörät otetaan kyytiin.

Jostakin paikallistuntemukseni syövereistä lähiliikennealueen asemien seudut muistuivat mieleen, vaikka Järvenpäässä pitikin pujotella työkoneiden seassa ja Hyvinkään jälkeen tehtiin päällystystöitä. Harrastajien läsnäolosta oli hyötyä, vaikka kaikkia matkustajia ei heidän mukana notkumisensa miellyttänytkään: pysyin kartalla aikataulusta hieman paremmin, ja pystyin ohittamaan aseman tai pari pysähtymättä sen sijaan että olisin jäänyt pysäkille selaamaan papereita ja tavaamaan, missä kohti aikataulukkoa olinkaan menossa.

Riihimäelle saavuin juuri sopivasti paluulähtöä ajatellen. Etelään päin matkustajia oli vain muutamia, ja jännitys jäi taka-alalle. Aloin jopa nauttia Scalan ajamisesta pienillä, pimeillä maanteillä. Järvenpäässä oikaisin työmaan ohi, ja sinne jäi aikaa muutamalle kuvalle, jotta muistaisin vanhana pappanakin, missä kaikkialla olenkaan tullut käyneeksi työn merkeissä.

Palautin bussin varikolle auringon jo noustua, ja lähdin hakemaan uusia silmiä saman iltapäivän peruslinjatyöpäivälle. Aamuvuoroa aloittaville kollegoille kerroin terveisiä junan ratista Riihimäeltä.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.