Toinenkin junankorvauskeikka

Kesällä ajoimme raitiovaunua korvaavaa linjaa 2X, koska Pasilansillalla tehtiin kiskotöitä. Sen ylityöpäivän päätteeksi pääsin vielä junailemaankin.

Aamulla tulin varikolle ja tutustuin ohjemateriaaliin. Ratikoiden poikkeusreitit ja bussikorvaus olivat tiedossa hyvissä ajoin, ja oli aikaa tehdä kunnolliset ohjeistukset kuljettajille. Reitti tämä, rahastusohjeet nämä, aikataulu tässä, kaikki selvää pässinlihaa. Oli myös aikaa varata sopiva määrä busseja ja kuljettajia töihin.

2X kulki Sokokselta Mannerheimintietä, Nordenskiöldinkatua ja Veturitietä. Isoja tietä ja sujuvia liikennevaloristeyksiä. Pasilankadulta käännyttiin Länsi-Pasilan lenkille, raitiotielle, jossa ei normaalisti saa kumipyörillä ajaa. Lopulta ajettiin Pasilansillan yli Itä-Pasilan puolelle, mikä osuus työmaineen ja ruuhkineen oli reitin ainoa miinuspuoli.

Aikataulu oli juuri sopiva, noin 5-10 minuutin tauko per päätepysäkki. Matkustajiakaan ei ollut ruuhkaksi asti, ja bussiksi osui melko hyvä Scala. 2X-ylityöpäiväni oli kaikin puolin onnistunut, ja olin tyytyväinen, kun siitä vielä maksettiin 2,5-kertaista tuntipalkkaa. Sellaisina hetkinä tunnen olevani oikeassa ammatissa.

Poikkeuslinjat on valmiiksi ohjelmoitu, mutta runkolinja-autojen linjakilpien vasemmassa laidassa olevaa moniväriosuutta ei ainakaan tässä autoyksilössä ollut hyödynnetty.

Päivän aikana kuuntelin uutisista, että Kehäradalla oli suuria vaikeuksia. Sinnekin oli valjastettu korvausbusseja liikenteeseen. Kaks-äksän jälkeen marssin työnjohtajan juttusille ja tarjosin apuani myös 615X:lle.

Pikaisiin, samana päivänä ilmeneviin korvausliikennetarpeisiin ei ole mahdollisuuksia varautua etukäteen yhtä hyvin kuin vaikka 2X:n tapauksessa. Kuljettajia soitellaan kotoa töihin, ja autoja otetaan mistä saadaan. Pahimmassa tapauksessa muiden linjojen liikennettä joudutaan harventamaan.

Pienen soittorumban jälkeen todettiin, että kyllä apuani kaivataan. Pidin minimimittaisen ruokatauon ja lähdin kesäseisonnasta liikenteeseen nostetulla runkolinja-autolla kohti lentokenttää. Varmistin vielä toiseenkin kertaan, että bussin vakuutus oli voimassa – muuten olisi voinut onnettomuudesta olla isot seuraukset.

HSL:llä on pikaisia junakatkoksia ja niiden korvausbusseja varten kuitenkin vakioreitit. Ne on ohjelmoitu bussien linjakilpiin, mutta kuljettajille niitä ei ainakaan meidän talossamme ole kovin laajalti perehdytetty, vaan luotetaan, että osaava ammattikuljettaja pärjää kartan ja paikallistietämyksen kanssa. Minullekin karttaa tarjottiin, mutta tyydyin suulliseen ohjeistukseen (617:n reitti ja Rautatientorille asti).

Aikatauluksi määrättiin, että pitäisi liikkua tavallisten 615-linjan bussien välissä, vaikken siinä ja silloin ehtinytkään laskea, riittääkö joka vuoroväliin korvausbussi. Pysähdyskäyttäytyminen (vain juna-asemat vai kaikki pysäkit) jäi kuljettajan oman harkinnan varaan.

Tämän korvauksen kanssa kävi samoin kuin vuosia sitten 575X:llä: jo ennen kun ehdin ensimmäiselle sivulle lähteä, soitettiin perään, että junaliikenne on saatu käyntiin ja että pitäisi palata varikolle. Ensimmäiset matkustajat olivat jo ehtineet kyytiin, joten ajelin kuin ajelinkin yhden sivun keskustaan, ja vasta sitten vein apupyörällisen Scalan takaisin.

Yhteen päivään mahtui kahta hyvin erilaista kiskoliikenteen korvausajoa. Kumpaakin oli kiva ajaa, ja se sai minut taas kaipaamaan sijaiskuljettajan hommia. Sijaisena saisin tehdä tällaisia erikoisia, lyhytaikaisia ja yllätyksellisiä hommia melkein jatkuvasti. Kyllä se 23:n liikennöintisopimus joskus loppuu…

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.