Peruslauantai

Talviaikataulukaudella pääsee sähkölinja-autonkuljettaja lauantaisin muihin maisemiin. Otan lauantaityöpäivät ilolla vastaan.

Kuvituskuva. Takana oleva alus ei ole Regal Princess, ja lauantaina ajamassani bussissa oli kaksi pyörää enemmän. Linja on sentään oikea.

Vaihtokuljettaja raportoi, että Hernesaaressa minua odottaisi elämää suurempi risteilyalus. En siinä yhteydessä älynnyt tietenkään kysyä, että oliko minulle siihen varattu liput.

Ilmeni, että laiva oli Regal Princess, 3500 matkustajan jättiläinen. Siihen mahtuisivat kaikki rantasalmelaiset kerralla. Risteilijän lähtöaika oli 17.55, joten suurin osa matkustajista oli jo asettautunut aurinkotuoleihinsa, kun minä ajelin ensimmäistä kierrostani, mutta riitti sieltä vielä joku turisti minunkin kyytiini.

Matkustajain virta ei toisellakaan kierroksella ottanut laantuakseen, vaan nyt bussiani alkoivat täyttää Hernesaaren rannan konserttiin menijät. Auto oli käytävää myöten täynnä, mutta kaikki mahtuivat kuitenkin kyytiin, ja totesin, että kyllä telibusseille linjalla 14 on käyttöä.

Kolmannella kerralla telibussi taipui Viiskulman raitiotietyömaan ohi jo melkeinpä heittämällä. Ensisijaisesti auton mahtumisen jostakin käännöksestä määrittää akseliväli, ja kokonaispituudella on merkitystä vasta, kun etu- tai peräylitykselle ei ole tilaa ulkokaarteen puolella. Kääntyvällä taka-akselilla varustetun telibussin perän kanssa saa olla tarkkana.

14 on tällä hetkellä poikkeusreittien täyttämä linja. Viiskulman kiskotyömaan takia pitää pohjoiseen päin kiertää Ratakadun kautta, ja Viiskulman pysäkki jää vaille palvelua. Sen lisäksi Eiran sairaalan ja Munkkisaaren välillä ajetaan Tehtaankadun sijasta Merikadun ja Eiranrannan kautta.

Ruokatauon jälkeen palasin tutulle ladulle, linjalle 23.

Perjantaina Linnanmäen suunnalla oli ollut jokin nuorison tapahtuma ja matkustajamäärät olivat varsin suuria. Siihen verrattuna lauantaina oli rauhallista. Rauhallista oli myös Rautatientorin kuljettajien taukotilan ovella, jonka edusta perjantaina oli täynnä humalaisia juhatuulella olevia ihmisiä, jotka pyrkivät lähes väkisin sisään, kun palasin vessatauolta bussiani kohti.

23:n aikataulu on lauantaina tiukempi kuin arkena, mikä johtaa myös siihen, että sähköbussit eivät ole lauantaisin linjalla. Varsinkin loppuillan ja alkuyön aikataulu on minun mielestäni suunniteltu aivan pieleen. Maanantain ja torstain välillä, kun kyydissä ei ole ketään, kierrokseen on annettu aikaa puolitoista tuntia, ja Rautatientorilla kökötellään yli 20 minuutin taukoja. Lauantaina, kun juhlakansaa voi olla reilustikin, ajoaikaa on vain tunnin verran, eivätkä lähtöajasta myöhästymiset liene harvinaisia.

Ennen varikolle lähtöä joku vielä nuokkui matkustamossa. Siinä vaiheessa, kun kävelin häntä herättämään, lauantain ja muiden maisemien hohto alkoi olla lopullisesti tiessään. Tulevat lauantait vietän onneksi mukavammassa ilmapiirissä.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Peruslauantai

  1. Ilmastointi sanoo:

    Minullapas on sinulle kysymys liittyen bussien ilmastointiin.

    Käytän busseja lähinnä Turussa ja silloin tällöin Helsingissä, mutta olen aivan saman ongelman huomannut molemmissa paikoissa ja samoissa bussimalleissa, eli Scania Scala, Volvo 8900,Volvo 8700..

    Kaikissa on sama ongelma kesäisin: ilmastointi heikko. Minkä ihmeen takia? Kesäisin, kun on kunnolla lämmintä, esim. +27 niin bussi ei tunnu yhtään viileämmältä, joskus jopa lämpimältä. Varmasti jossain ohjaamossa on lämpömittari, mistä voisi tarkistaa lämpötilan, mutta minkä ihmeen takia?

    Scania Scalassa esim. moottoritilasta kuuluu kova suhina, kuten myös sisältä bussin keskiosalta mutta viileää ilmaa ei tunnu missään. Volvo 8700 kuuluu bussin ulkopuolelta ilmastointikoneen vieressä kova ääni, mutta sisällä ei ole ollenkaan viileä, kuhinaa tosin kuuluu sieltäkin.

    Mistä tämä johtuu?

    1) Ilmastoinnin heikko teho? Itse en usko tähän, koska ilmastointilaitteet valmistaa aika pitkälti ko.asiaan erikoistunut firma ja kun katsoo näiden firmojen ilmastointilaitteita, niin kyllä niiden teho pyörii yleensä siinä 20-30kw.

    2) Huolto? Autoissa olen oppinut sen, että suodattimet on vaihdettava ja kylmäaineet aina silloin tällöin tarkistettava. Tehdäänkö tätä busseissa?

    Vai onko joku joku muu syy? Kaukoliikennebusseissa ko. ongelmaa esiintyy ja ihan uusissa autoissa, joten en aina usko, että huollon vähyys on ongelma. Osaatko sinä sanoa?

    • Kuljettaja_myös sanoo:

      Minä olen eri kuljettaja, mutta nyt jo lyhyellä kokemuksellani osaan nimetä:

      1. Kuljettajanvaihdossa on toinen kuljettaja tykännyt lämmöstä. Todella ärsyttävää kuumalla kelillä, jos bussia aamusta lähtien pidettäisi viileänä, se varmaan pysyisi. Mutta nämä +24 asteeseen säätäjät pilaavat sekä työkaveriensa, että matkustajien olosuhteet

      2. Ilmeisesti varikolla on päätetty joku raja-arvo, joka on ihan hemmetin korkea. Tyyliin 23 astetta. Tai 21, mutta ihan sama. Siihen ei monesti päästä. Monet autot ovat tukalan kuumia varsinkin takaosastoltaan, joss mouhaa moottori ym. Ovia auotaan niin sieltähän se lämpö puskee.

      Ja siis Tuomas L. on konkari, minä aloitin opiskelut vasta huhtikuussa. Ja ajanut linjoja vasta heinäkuun alusta. Mutta eikös ”lasten suusta kuule totuuden” ;D

      Kannattaisi kuitenkin wanhojen jäärienkin kuunnella meitä tulokkaita, varsinkin, todella herkällä korvalla. Mikä ei toteudu, onhan alalla ihmeelistä vanhaan menneeseen jumiutumista, sorry to say =). Ja en tarkoita bloginpitäjää, vaan koko toimintakulttuuria.

  2. Kuljettaja_myös sanoo:

    Bussifirmat kärsivät tällä hetkellä samaa ”kuolemantautia”, joka kaatoi Nokian. Kuljettajien puute pakottaa ottamaan huonoa kuljettajamateriaalia alalle. Ja ketään se ei kiinnosta. Joka on aika mielenkiintoista näin ajatellen.
    Olen nähnyt siirtymissäni eri yhtiöillä mm. suuta kiristelleen työkaverin, joka hermostui, kun vanhempi rouva ei osannut maksaa matkakortillaan. Ei tokikaan viitsinyt pyytää matkakorttia rouvalta ja hoitaa kuljettajan laitteella maksua. Ja toisen, joka ajoi koko ajan toisen linjurin ”perseessä kiinni” niin että pelotti. Ja näitä riittää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.