Alppirautatieharrastajan Suuri snadi

Alppirautatieharrastajilla oli osasto Suuri snadi -näyttelyssä. Sen jälkeen näytteillä ollutta osaa alettiin siirtää Ainoan uuteen osaan, jossa koko rata on nähtävillä avajaisisten aikaan ja uudenvuoden yli.

Oma osuuteni alkoi jo perjantaina työpäiväni päätyttyä. Kurvasin Otahallille ja kannoin muiden jäsenten kanssa ratamoduulit ja muun tarvittavan sisälle. Kasaaminen kävi nopeaan tahtiin, koska näyttelyyn tuotiin vain osa koko radasta, eikä jääty turhia turisemaan. Kaikki lastausovet olivat selällään, ja minulle tuli kylmä, kun ulkolämpötila painui lähelle nollaa. Kun koeajojuna saatiin liikkeelle, lopetimme siltä päivältä. Yksityiskohtien asettelussa ja viilaamisessa meni seuraava aamu ja osa lauantain näyttelyajastakin.

Onnettomuuksiltakaan ei vältytty.

Pienelle, tai oikeammin ei-aivan-täysikokoiselle radalle ei mahdu yhtä paljon junia kuin koko kompleksille, joten kuljettajiakin tarvitaan vähemmän. Yksi kuljettaja pystyi seuraamaan helposti koko radan liikennettä ja ajamaan kahta tai kolmeakin junaa samanaikaisesti. Olihan se kivaa pyörittää yhtä hidasta tavarajunaa, ja sillä välin, kun se menee aseman ohi, kiidäytyttää asemalla seissyt ICE taas tavarajunan taakse. Suurimman osan ajamisesta kyllä hoitivat muut jäsenet.

Ehdin kiertää muitakin osastoja läpi. Eniten minua kiinnosti Fremon rata, vaikka en kovin pitkään todenmukaista, hidastempoista liikennettä jäänyt seuraamaankaan. Toki silmäilin myös Laaksosen kustantamon joukkoliikennekirjatarjontaa ja suomalaista kalustoa. Myös N-harrastajat olivat paikalla isolla radalla.

Pienoisrautateiden lisäksi esillä oli pienoismalleja, joista parhaat palkittiin, ja leluja.

Näyttelyn päätyttyä purimme taas radan. Hyvää Alppirautatiessä on se, että moduuleiden kätköissä on tilaa mm. jatkokiskoille ja muulle romppeelle, jota kokoamisessa taas tarvitsee. Kun ne kulkevat ratapalojen mukana, ne ovat käsillä heti, kun niitä tarvitaan. Sitten vaan ratapalat hyvin organisoituihin hyllyihin ja autoon. Ehkä osansa tähän arvostukseen antaa se, että alan vähitellen oppia, mitä on missäkin, ja miten mikäkin kokonaisuus radasta kootaan.

Maanantaina olimmekin jo Ainoan lastauslaiturilla. Toki meille varattu laituri ja hissi olivat muidenkin käytössä, mutta se ei menoa kovin paljon haitannut, eikä sekään, että jätepuristimet olivat täysiä ja haju oli sen mukainen. Lastauslaiturille pääsee kuka vaan, joten hississä pitää olla numerokoodi, ennen kuin sen saa liikkeelle. Ongelmana oli, että meidän koodiamme ei hissi tuntunut hyväksyvän, joten seikkailimme kaikissa kerroksissa, ennen kuin kerrosnappuloiden lottoarvonta tuotti jättipotin.

Kiva oli kuitenkin havaita, että kun kaikki tavaraa kuljettavat olivat samassa veneessä, toista osapuolta autettiin ja neuvottiin, koska sehän nopeutti kaikkien toimintaa. Pienoisrautatienpalasemme toimivat mukavina keskustelunavaajina hissiä odotellessa.

Ainoaan liiketilaan alkoi kertyä tavaraa jo ennen Suurta snadia.

Tämän jälkeen työ haittaa jälleen vähän harrastamista, mutta enköhän pääse avajaisiin ajamaan ihan uudessa muodossa ja asennossa olevaa Alppirautatietämme.

Kategoria(t): Joukkoliikenneharrastus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.