Tehoton lumiaamu

Torstaina saatiin lunta Helsingin seudulle. Olin ylitöissä aamuvuorossa.

Ajoin Espoon linjoja, ja lähdin varikolta kohti Hyljelahtea. Matkaa oli 13 kilometriä, eikä HSL maksa tästä tyhjästä ajosta senttiäkään.

Kehä kakkosella ihmettelin Länsimetron työmaan kivirekkojen ajotyyliä. Jono eteni selvästi alle nopeusrajoituksen, ja jätin reilun turvavälin kelin takia, vaikkei juuri siinä kovin liukasta ollutkaan. Ohi ja eteen oli pakko päästä, mutta samoissa valoissa oltiin silti Suomenojalla.

Rusthollarinkadulla oli jäänyt rekka kiinni liukkaaseen ylämäkeen. Minä ajoin sitä vastaan varovasti, ja siinä vaiheessa alkoi etupyörien tienoilta kuulua ABS:n napsuntaa. Jokin pyörä oli joka hetki kuitenkin pitävällä pinnalla, ja kieli keskellä suuta ohjastin Volvoni liikenneympyrään ja Suomenojan varikkokompleksin ohi Hyljelahteen.

Sitten ajelin kierroksen 111:tä, ja se meni olosuhteisiin nähden erittäin hyvin. Otaniemeen jäi reilu taukokin. Lopulta palasin Hyljelahdesta taas tyhjällä autolla varikolle.

Ruokatauon jälkeinen osuus työpäivästä koostui sekin vain yhdestä kierroksesta. Ensin linjalla 113 Leppävaarasta Tapiolaan, ja sitten 114:llä takaisin. Siirtyminen varikon ja Leppävaaran välillä tapahtui joukkoliikennevälineitse, ja myös siirtymän ajalta maksetaan korvausta.

Torstain palkallisesta ajasta meni siis vain noin 50 % matkustajia kuljettaessa.

Tällaisia työpäiviä syntyy ainakin silloin, kun muista työpäivistä jääneitä jämäpaloja yhdistetään. Tässä tapauksessa ollaan vain välivaiheessa, ja koko Espoon linjapaketti saadaan aikanaan tuotettua tehokkaammin, kun kaikki toistaiseksi kesken olevat toimenpiteet saadaan tehdyiksi.

Tätä kirjoittaessani ensilumi on jo sulanut, mutta luontoäiti on nyt antanut varoituksen siitä, mitä tuleman pitää. Tervetuloa talvi, minä olen valmis.

Kategoria(t): Työnteko Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.