Joulu päivä päivältä

Vuonna 2018 vietin joulun töissä. Kaikenlaista tapahtui, vaikka linjat olivatkin vanhat tutut 23 ja 24.

Aatonaatto alkoi kirpeässä pakkassäässä. Saavuin varikolle lähes viime tingassa, eikä sähköbussiani ollut kukaan valmiiksi käynnistänyt. Ajelin Invalidisäätiölle ja latasin akut täyteen, mikä kävi hitaasti, koska akkukaappikin oli vielä kylmä.

Kierroksen kuluttua auto ei ollut lämmennyt yhtään, koska polttoöljykäyttöinen lisälämmitin ei toiminut. Sisälämpömittari näytti edelleen samaa lukemaa kuin ulkolämpömittarikin. Päätepysäkille jäi noin 20 minuutin tauko, joten soitin työnjohtajalle, joka lähetti paikalle korjaajan ja pakettiautollisen työkaluja. Polttoainetankki täytettiin, webastoa nollailtiin, mutta henkiin ei lämmitysjärjestelmä herännyt.

Suunnitelma C oli, että ajan Linkkerin kesken linjasivun varikon pihaan, ja otan sieltä toisen auton. Pyhäaamunahan on busseja varikon piha pullollaan, mutta koska vastausta ei kuulunut siihen, mikä auto olisi käytettävissä, ja lähtöaikakin oli jo ollut ja mennyt, päätin ajaa koko toisen kierroksen pakastinlämpötiloissa.

Kolmannelle kierrokselle tuli sitten se dieselbussi. Ennen joulua sain puhelun, ja minua pyydettiin haastateltavaksi. Lehtijutun aiheena olisivat sähköbussit. Suostuin. Vaikka ehkä pitäisi laulaa sen lauluja, kenen leipää syö, niin kyllä niitä mollisävytteisiä valitusvirsiäkin on tässä sähköbussien parissa puuhatessa toistettavaksi kertynyt…

Aattona ajoin saman työpäivän kuin aatonaattonakin, tai niinhän minä luulin. HSL oli määrännyt linjan 24 poikkeusreitille, ja väliaikainen reitti oli huomattavasti nopeampi ajaa kuin vakituinen. Tämä vaikutti myös aikatauluihin ja sitä kautta kuljettajanvaihtoihin ja kuljettajien työpäiviin.

Juuri oli ollut joukkoliikenneharrastajien Whatsapp-keskusteluryhmässä puhetta siitä, kuinka jaksan ajaa vain kahta linjaa päivästä toiseen. Vastasin, että se on ainakin helppoa, kun muistaa työpäivät ulkoa, eli missä pitää olla mihinkäkin aikaan.

Menin siis vanhasta muistista vaihtoon 14 minuuttia ennen tasatuntia, ja minua vastassa oli harmistunut kollega, joka oli joutunut minua odottamaan. Poikkeusreitin takia ruokataukoni olikin lyhentynyt muutamalla minuutilla. Hetkeksi iski päälle pelko, onko työpäiviä muuteltu enemmänkin, ja joutuisinko järjestelemään loppupäivän kinkkuillallisohjelmani uusiksi, mutta kotimatkalle pääsin kuitenkin täsmälleen samalla kellonlyömällä kuin ilman oikoreittiäkin.

Poikkeusreitti itsessään helpotti ajamista mukavasti, kun ei tarvinnut Hietaniemen hautausmaan ruuhkissa taistella. Lisäksi kerrankin olin liikkeellä autolla, jonka kuulutuslaitteisto toimi moitteetta. Kerroinkin sitä kautta poikkeusreitistä matkustajille, ja lisäksi apuna oli matkustamon pysäkkinäytössä ollut poikkeustiedote. Sen sijaan Reittiopas neuvoi matkustajia edelleen siihen malliin, että 24:n reitti olisi ollut ennallaan. Loppujen lopuksi matkustajia ei ollut niin paljon, että HSL:n kämmi olisi menoa haitannut.

Joulupäivänä liikenne alkoi normaalia pyhäaamua myöhemmin. Varikon pihalle muodostui ruuhkaa, kun kaikki vuorot tungeksivat liikenteeseen yhtä aikaa.

Jälleen kerran olin tilanteessa, että olin rahastuskorttini ei ollut käytettävissä. Sitä ne nopeat lämpötilan ja vaatteiden vaihtelut teettävät. Varakortti järjestyi kuitenkin nopeasti. Ennen vanhaan olisi vaan voinut jättää rahastuslaitteet sammuksiin, mutta nykyään niiden kautta hoituu niin paljon asioita linjakilvistä yhteydenpitoon, että mieluusti ajan Parkeonit auki, vaikkei lippuja ajamillani linjoilla juuri ollenkaan menekään. Joulupäivänkin myynti oli pyöreä nolla.

Tapaninpäiväksikään ei kylmää Linkkeriä oltu saatu linjalle. Sen sijasta 23:lla pyöri uusi, vuosimallin 2017 Volvo 8900, jollaisesta minulla ei ollut entuudestaan ajokokemusta. Olin kuullut huhua, että nämä ovat ihan erilaisia kuin 15-malliset runkolinjan Volvo 8900:t, mutta minä en havainnut suuria eroja.

Kaksiakselinen Volvo tuntui kiihtyvän ihan hyvin verrattuna pari vuotta vanhempiin teliautoihin. Osittain se voi kyllä johtua siitäkin, että 1702 on puolisentoista metriä lyhyempi ja sitä kautta kevyempikin kuin 15-sarjan alkupään Volvot. Ketterämpikin tämä oli kuin oletin.

Miinuspuolelle luettelin korkealla olevan ohjaamon sivuikkunan. Lyhimmät kuljettajat näkevät siitä varmaan vain taivasta. Myös peili on pitänyt sijoittaa melko korkealle, ja se peittää näkyvyyden etuvasemmalle aivan täysin. Toinen sisäpeileistä jää osittain ohjaamon turvalasin tukitolppien taakse piiloon.

Tapaninpäivän toiseen rupeamaan tulikin sitten Linkker, lämmin Linkker. Joulun työputki oli mukava päättää hyvään sähköbussikokemukseen.